Luottamuksen suoja – lainsuojattoman osa elossa

Minulle tehtiin maaliskuussa uusi palvelusuunnitelma. Olin anonut pyhiinvaellusreissuni ajaksi avustajatuntien lisäystä puolella ja perustellut tarpeeni tarkoin. Koska kuulun HETA-liittoon, ja avuntarpeeni on kotonakin runsasta, mutta matkoilla varsinkaan en kykene toimimaan lainkaan ilman avustajaa, tarvitsin lisätunteja matkalleni. Tätä varten piti sitten kuulemma päivittää palvelusuunnitelma. Palvelusuunnitelmapalaverissa sosiaalityöntekijäni sosiaaliohjaajakaverinsa kera toistelivat toistelemistaan, miten hienoa, että jaksan yrittää ja tottahan toki mun pitää päästä pyhiinvaellukselleni, voi kunpa hekin… Ja samassa yhteydessä kertoivat esimiehensä olevan sitä mieltä, että minulle pitäisi riittää matkalla 12 tuntia vuorokaudessa avustamista, mihinkä saman tein sanoin, että ei riitä, kun tarkoituksenamme oli ajaa Suomesta Espanjaan päivämatkoin n. 1000 km/vrk, jonka ajaisi noin 12-17 tuntia per päivä, tähän lisättynä ennen, matkan aikana ja sen jälkeen avustamiseni.

Tarkoituksenamme oli vaeltaa Pyhän Jaakon pyhiinvaellusreitin viimeiset 100 km Santiago de Compostelaan. Talo, jonka vuokrasimme Espanjasta, oli vähän esteellinen, mutta avustajien turvin siedettävän hyvä majoittumiseemme. En ollut huolissani asiasta, koska en joka tapauksessa selviä kodin ulkopuolisissa oloissa yhtään ilman henkilökohtaista avustajaa. Loppuviimeksi sosiaalityöntekijät totesivat, että koska kuulun Hetaan ja avuntarpeeni on niin runsasta, niin tottahan toki työehtosopimusta tullaan noudattamaan. Kaiken lisäksi olin juuri murtanut kyynärpääni, mikä entisestään huononsi selviämistäni ilman avustajan jatkuvaa läsnäoloa – ihan jo kotona, saati kodin ulkopuolella.

Katin kontit.

Sain päätöksen normitunneistani kuukausimääränä ja työhön käytettävistä tunneista vuosipäätöksellä, kuten aiempinakin vuosina. Hyvä niin, mikään arjessani ei ole vuosiin muuttunut.

Pyhiinvaellusmatkani tunneista tuli myöhemmin päätös, mikä meinasi kumota kaikki mahdollisuuteni osallistua matkalle. Annoin saamastani päätöksestä asiaan vaikuttaneita seikkoja tiettäväksi paikallisille poliitikoille, sosiaalityöntekijöille, heidän esimiehilleen, ja lopulta lakimieheni Jukka Kumpuvuoren avustuksella tein asiasta myös valituksen, mihin hän pyysi pikaista käsittelyä. Mutta ei. Päätös on ja pysyy liian pienillä tunneilla, joten lähdimme siitä huolimatta matkaan tavoittelemaan vuosien unelmaa kahden muun vaikeasti vammaisen naisen kera.

Ensimmäinen ajotaival Hämeenlinnasta Varsovaan kesti pakkaamisten, purkamisten, laivamatkan ja ajamisen kera yli 19 tuntia siitä, kun avustaja saapui aamuyön tunteina pakkaamaan minua ja tavaroitani autoon ja autosta Varsovassa hotellin sänkyyn. Ehdimme nukkumaan vaivaiset 3,5 tuntia, kun oli pakko lähteä jatkamaan ajamista seuraavan yön kohteeseen: Düsseldorfiin. Ajomatka Saksan halki nopeista moottoriteistä huolimatta kesti taas yli puoli vuorokautta. Olimme edelleen reippaalla mielellä, vaikkakin jo väsyneitä. Muutamien tuntien päästä jatkoimme uuteen kohteeseen, Ranskan Bordeauxin pieneen kylään. Ja sieltä edelleen Santiago de Compostelaan, Espanjaan. Koska kyynärpääni oli edelleen murtunut ja kipsilastassa, eikä ortopedini suositellut ajamista, avustajani ajoi kaikki nuo liki 5000 km yksin Espanjaan! (Ja sieltä takaisin koti-Suomeen.) Siitäkin huolimatta, että taustalla kiehui sosiaaliviraston antama alipäätös avun tarpeen tyydyttämiseksi henkilökohtaisen avun keinoin.

 

Kun olin palannut kotiin, sain kuulla luottamuksen suojasta. Jokainen poliitikko, jolle hädissäni kirjoitin ennen matkaa, on varmasti ollut tietoinen siitä, että kuntalaisella on oikeus luottaa siihen, että viranomainen tekee riittäviä, ja oikeita päätöksiä, noudattaa lakia viimeistä piirtoa myöten. Ja kuntalaisella pitää olla oikeus luottaa viranomaiseen sekä viranomaisen tekemiin päätöksiin, etteivät ne ole ristiriidassa toistensa kanssa ja lakia vastoin.

Normituntimäärä avustajatunteja täällä Suomessa, kotiarjessani on noin 8-12 tuntia/vrk, ja voin ne kuukausitasolla sijoittaa haluamallani/tarvitsemallani tavalla päivittäisten tarpeideni mukaisesti, joskus 3 tuntia/vrk, joskus jopa 16 h/vrk, matkoilla aina 24/7, koska Heta-liiton työehtosopimuksen mukaan avustaja on töissä koko matkan, eikä vapaalla osaa aikaa siitä. Näiden lisäksi teen töitä, ja olen luottamushenkilö, johon minulle on myönnetty vapaasti itse päätettäväkseni työ/luottamustyötunteja vuositasolle 700 tuntia/v.

Saamassani matkapäätöksessä oikeuksiani oli rajoitettu siten, että en saisi käyttää avustajaa matkalla kuin 6 h/vrk normaalikuukausituntimäärästäni ja ns. luottamustyötunneistani vain 2 h/vrk. En ikinä tee kahden tunnin työmatkoja! Siinä ajassa en ehdi avustajani kanssa edes kunnolla Helsinkiin saakka, missä työpaikkani sijaitsee! Matkalle sain lisätunteja 4 h/vrk, ja lisärajoitteena maininta, etten saa käyttää avustajatuntejani kuin sen maksimi 12 h/vrk. Puolet liian vähän. Ihmettelin, että miten voi olla viikkoa aikaisemmin saamani päätöksen kanssa nykyinen niin ristiriitainen. Samalla se oli ristiriitainen palvelusuunnitelmapalaverissa sopimamme tuntimäärän kanssa, jonka päätteeksi kysyin, että tarvitseeko minun tämän palvelusuunnitelman ja jo aiemmin käymämme sähköpostikeskustelun lisäksi tehdä asiaan liittyen muuta anomusta. Ei tarvitse, sanoi sosiaalityöntekijäni.

Saamani päätös ei olekaan laillisesti oikein tehty, vaan sisältää mm. ristiriidan paitsi palvelusuunnitelman kanssa niin myös jo aiemmin saamani päätöksen kanssa. Näin on minulle nyt moni oikeusoppinut kertonut. Ja olen kuullut, että tätä suojaa sanotaan luottamuksen suojaksi: kuntalaisen pitää voida luottaa saamiinsa päätöksiin ja oikeudenmukaiseen, lainmukaiseen riittävään palveluun. Olen kaiken lisäksi kunnan määrittelemä subjektiivisen avun piirissä oleva vaikeavammainen, ja minulle on tehty asumispalvelupäätös kotiin, mikä toteutetaan riittävillä henkilökohtaisen avun tunneilla. Ja tässä olin: matkalle lähdössä perusvammani, sairauksieni ja lisäksi murtuneen käden kanssa puolet liian vähäisillä tunneilla!

 

En todellakaan koe tällä hetkellä minkäänlaista luottamusta paikallisiin päättäjiin saati sosiaalitoimeen! Koen, että minut on alitunneilla heitetty heitteille maailmalle vammojeni lisäksi murtuneen käden kanssa. Ihan avustajani suurta sielua ja luonnetta kiittäen matkani onnistui, mutta tottahan minun on tavalla tai toisella saatava riittävä apu ja palkkavelka maksetuksi, joten odotan edelleen sosiaalivirastoni muuttavan antamaansa päätöstä.

Luottamuksen suoja ei toteudu Hämeenlinnassa, lakeja ei noudateta Hämeenlinnassa. Monet vammaiset ja vanhukset ovat riittämättömin avuin arkeaan elämässä. Irvokkaalta tuntuu kotikaupunkini slogan: Hyvä arki asuu Hämeenlinnassa. Miten niin?

Irvokas ”hyvä arki” huipentuu sosiaalitoimen täysinäiseen hiljaisuuteen. Olen kysynyt sähköpostitse nyt yli viikon ajan, miten toimin päätösten ristiriidan kanssa. Kuukausi on päättymässä ja tarvitsen tietoa, kuinka laskutan avustajatunnit. Kukaan ei kerro mitään (ja sosiaalitoimella on neuvontavelvollisuus). En edes tiedä, onko heiltä tulossa itseoikaisua päätökseen vai onko valitukseni jatkanut matkaa lautakuntaan.

 

Sari Lehikoinen

Kynnys ry, toimittaja

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>