Loppu on kunnallispolitiikkaa

Jo pitkään olen ollut sitä mieltä, että vammaispalvelu- ja kehitysvammalakien yhdistäminen on yksi tärkeimmistä hankkeista suomalaisessa vammaispolitiikassa. Nykyinen lainsäädäntö johtaa siihen, että monivammaiset ihmiset karsinoidaan ja he jäävät pahimmassa tapauksessa kokonaan ilman palveluita. Sitä paitsi kehitysvammalaki on 1970-luvulta ja edustaa menneen maailman ajattelutapaa. On ollut turhauttavaa, että lakien uudistaminen kestää niin kauan.

Nyt prosessi on siinä pisteessä, että siitä tihkuu tietoja kabinettien ulkopuolelle, julkisuuteenkin. Mutta voi: vammaisten oikeuksien vahvistamiseen tähtäävä tähtihanke onkin valjastettu hallituksen säästöohjelman airueksi. Säästöjä haetaan erityisesti kuljetuspalveluista ja palvelujen 75 vuoden yläikärajalla.

Kyyninen minäni ei ole lainkaan yllättynyt. Kunnat ovat jo vuosia valittaneet vammaispalvelujen ylisuuresta taakasta. Kerta toisensa jälkeen juuri ne on mainittu, kun on lueteltu velvoitteita, joista kunnat haluaisivat päästä eroon. Kunnallispolitiikassa mukana olevana tiedän, kuinka paljon vammaispalveluja vihataan ja halutaan karsia. Siinä ajattelussa vammaiset ihmiset nähdään pelkkänä taloudellisena rasitteena – siis ei ihmisinä ollenkaan.

Kuntia närästää erityisesti se, että vammaispalvelujen käyttäjistä suurin osa on ikäihmisiä. Näin on erityisesti kuljetuspalvelujen kohdalla. Suinkaan kaikki näistä käyttäjistä eivät ole olleet vammaisia koko ikäänsä tai edes ennen vanhuuttaan, mutta ovat oikeutettuja palveluihin, koska muiden lakien mukaiset palvelut eivät riitä heidän tarpeitaan täyttämään. Kunnat taas ovat nihkeitä keksimään edistyksellisiä ratkaisuja, vaikka se olisi niille täysin sallittua. Sen sijaan hallitus haluaa tunkea yli 75-vuotiaat vammaiset ihmiset välttämättömien palvelujen ulkopuolelle. On täysin selvää, että tämä on absurdi ajatus: ei vammaisuus lopu 75-vuotiaana. Ikäraja on myös perustuslaillisen ja ihmisoikeuksiin perustuvan yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen. Jopa kuntia edustava Kuntaliitto on pitänyt tätä huonona linjauksena.

Voi olla, että hallituksen esitys tai ainakin osa siitä jää toteutumatta. Toisaalta politiikan nykymeno on niin hurjaa, että voi toteutuakin. Mutta se on eduskunnan päätös. Viime kädessä kunnat päättävät, mitä ne tekevät. Tässä on kysymys suunnilleen samasta kuin subjektiivisessa oikeudessa päivähoitoon. Eduskunta päätti rajoittaa sitä, mutta useat kunnat ovat päättäneet pitää siitä kiinni. Se, että jokin velvoite puretaan, ei tarkoita, että sen mukaan toimiminen kielletään. Oman haasteensa tähän tuo tietysti se, että vammaispalvelut ovat sosiaalipalveluita, joiden järjestämismalli riippuu pitkälti sote-uudistusratkaisusta, josta ei ole mitään selvyyttä.

Kunnallisvaalit ja kaiketi myös ensimmäiset maakuntavaalit tulevat viimeisen tiedon mukaan ensi vuonna. Sote-mallin ratkettua valitaan demokraattisesti ihmiset päättämään vammaispalvelujen määrästä ja järjestämistavoista. On hyvin tärkeää, että näissä päätöksissä ovat mukana vammaiset ihmiset itse. Tarvitaan asiansa osaavia kunnallisia ja alueellisia vammaisneuvostoja, mutta ennen kaikkea itse vammaisia ehdokkaita, joista tulee vastuuta kantavia poliitikkoja. Tässä on iso haaste puolueille, mutta ennen kaikkea meille itsellemme. Ehdokkaaksi voi tarjoutua itse, ei tarvitse odottaa että joku pyytää.

Amu Urhonen, Kynnyksen puheenjohtaja

Yksi vastaus to “Loppu on kunnallispolitiikkaa”

  1. Tiina Hokkanen-Oja

    Hyvin kirjoitettu on puoliksi innostettu. Esimerkkejä tarvitaan jokaiseen puolueeseen.

    Vastaa

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>