Kuukausittainen arkisto: tammikuu 2016

Kurimuksessa

Hallitus on tehnyt pitkin viime vuotta erinäisiä säästöpäätöksiä, perunut, tehnyt uudelleen. On luvattu parantaa työllisyyttä ja hakea säästöille maksajia jokaisesta kansanryhmästä. Ikävä kyllä nyt näytti taas käyvän siten, että rikkain prosentti hallitsee yhdeksääkymmentä yhdeksää prosenttia kansasta. Toisaalta: sitä saa, mitä tilaa. Demokraattisin vaalein valittu eduskunta edustaa kansan syvintä tahtoa.

 

Mitä nämä säästöpäätökset meillä vaikeavammaisilla pitää sisällään? No, vaikeavammaisista ihmisistä 80 prosenttia on pysyvästi kansaneläkkeen ja nimenomaan takuueläkkeen varassa. Itsellenikin tuli yllätyksenä viikko sitten kuulemani tieto, että takuueläkeläisellä ei olisi oikeutta toimeentulotukeen. Hallituksen lohdutus siitä, että kaikkein köyhimmät kansalaiset voivat hakea suureneville omavastuilleen maksajaa toimeentulotuesta on siis väärää informaatiota ja helpottaa korkeintaan ministerin omantunnon kiljumisesta johtuvia univaikeuksia. Takuueläkkeen laskentakaava on virheellinen ja rikkoo Euroopan sosiaalisen peruskirjan määräystä, jonka mukaan takuueläkkeen tulisi olla 50 prosenttia mediaanitulosta, mikä tarkoittaa meillä 1000 euroa/kk (2014 tasossa). Näinhän ei tosiaankaan ole tilanne, vaan takuueläkkeen määrä on 2016 alusta 766,85 e/kk.

 

Kuten mainoksessakin sanotaan: eikä tässä vielä kaikki… Työntekoa helpottamaan tarkoitettu uudistus sössii pahan kerran vaikeavammaisten tosiasiallisia mahdollisuuksia tehdä kuntonsa mukaisesti osa-aikatyötä. Se vähemmistöporukka (20 prosenttia vaikeavammaisista), joka on onnistunut jossain elämänsä vaiheessa hankkimaan itselleen työtä ja on työstään vammansa vaikeutumisen vuoksi työeläkkeellä, on tähän saakka saanut työeläkelaitokselta ansaintarajan, mikä on määrittänyt euromääräisesti ansiorajan noin 40 prosenttiin eläkepalkasta. Tämän vuoden alusta Kela tiukensi otettaan ja kurittaa työtä tekeviä vaikeavammaisia alistamalla heidät euromääräisesti samaan ansaintarajaan (max 743,84 e/kk) kuin pelkkää kansaneläkettä saavat ihmiset, mikäli työeläke on jäänyt niin pieneksi, että sen lisäksi saa yhtäänkään Kela-eläkettä. Ukaasina rajan noudattamiselle on, että mikäli ansaintarajaa ei noudata, menettää kansaneläkkeensä (takuueläkkeensä) kokonaan. Kukapa väliaikaisesti osatyökykyinen uskaltaa enää juuri töitä ottaa vastaan ja kokeillakaan, miten kunto kestäisi työntekoa, kun ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, kykeneekö työtä tehdä vielä muutaman kuukauden jälkeen? Eläkkeelle ei ole helppoa päästä takaisin, jos on vanhanmallisella työeläkkeen ja kansaneläkkeen yhdistelmällä elelevä vaikeavammainen ihminen.

 

Eläkkeiden muutosten lisäksi Kela määritteli vuoden muutkin omavastuut. Sairaus- ja kuntoutusmatkojen omavastuut nousivat 16 eurosta 25 euroon/matka, matkakatto 300 e/vuosi. Kelamatkat tulee tilata keskitetystä tilauskeskuksesta. Jos ei niin tee, matkaomavastuu nousee 32 eurosta 50 euroon/matka, eikä tällaista matkaa laskettaisi vuotuiseen matkakattoonkaan. Mikäli tarvitsee ns. omataksioikeuden, tulee sitä anoa lääkärintodistuksella Kelasta hyvissä ajoin ennen matkaa. Tämän vuoden alusta Kelamatkoja – myös ns. omataksioikeutettujen matkoja voidaan yhdistellä tarpeen mukaan. Poikkeustilanteissa terveydenhuolto voi kieltää yhdistelyn SV67 -lomaketta käyttäen.

 

Suurin ja hankalin alkuvuoden omavastuiden päällekkäisessä kurimuksessa sinnittelevillä vaikeavammaisilla monisairailla ihmisillä lienee kuitenkin lääke- ja sairauskuluomavastuiden maksaminen. Lääkekatto on 2016 610,37 euroa ja lisäksi jokainen kansalainen joutuu maksamaan vuoden alusta voimaan tulleen lääkkeiden alkuomavastuun 50 euroa. Maksua ovat kritisoineet oikeusasiamiehelle saakka mm. diabetesta sairastavien etujärjestö, koska heillä kyse on henkeä uhkaavasta tilanteesta. Voisin kyllä väittää, että on muitakin sairauksia, joissa lääkekustannukset ovat vuositasolla melkoiset – ja yhtälailla henkeä uhkaavia tilanteita syntyy, jos ei ole varaa ostaa lääkkeitään. Lääkekattoa eivät kartuta ne lääkkeet, jotka ovat syystä ja toisesta tipahtaneet Kelan hintaviitejärjestelmästä pois. Nämä lääkkeet ovat aina sairaalle ihmiselle omakustanteista, ja menot voivat näiden vuoksi nousta kestämättömiksi. Vuosiomavastuun jälkeen lääkekattoon kuuluvista lääkkeistä joutuu maksamaan 2,5 euroa/lääke (viime vuonna 1,5 euroa/lääke). Terveydenhuollon maksukatto tänä vuonna on 691 euroa.

 

Nippelitietoa asian konkreettisesti näkyväksi saattamiseksi:

  • Terveydenhuollon katto noin 9% vuosieläkkeestä, enemmän kuin yhden kuukauden eläke.
  • Lääkekatto on noin 8% vuosieläkkeestä, yhden kuukauden eläkkeestä jää 23,93 e muihin kuluihin. Lisäksi riesana on alkuomavastuu 50 e, joka kuormittaa alkuvuoden rahan tarvetta. Yleisesti ottaen lääkkeitä käyttävien omavastuu nousee 2016 noin 12 e (Kelan tiedon mukaan).
  • Matkakatto on noin 3,9% vuosieläkkeestä, vähän vajaa puolen kuukauden eläke.

 

Jos vaikeavammainen ihminen saa Kelan kuntoutuksena vaikkapa kerran viikossa avofysioterapiaa (2*25 e) ja kerran viikossa allasjumppaa (2*25 e), käy terveyskeskuksen avoryhmässä kerran viikossa (2*25e) ja hänen tarvitsee kaiken tämän lisäksi käydä laboratoriossa (2*25 e)sekä tk-lääkärillä tai sairaalan poliklinikalla (2*25e), kaikki samalla viikolla, tarkoittaa se pelkissä matkaomavastuissa 4*50 e eli 200 euroa/vko. Tämä on kuukauden takuueläkkeestä yli neljäsosan! Tähän kun vielä laskee päälle vammaispalvelulain mukaiset matkat, jotta saa haetuksi lääkkeet apteekista tai ruokaa kaupasta ja niissä omavastuu on aina maksimissaan yhdensuuntainen bussilipun hinta.

 

Pidin vaikeavammaisen henkilön toimeentulosta pikkuriikkisen katsauksen Invalidiliiton tj. (31.12.2015 saakka) Marja Pihnalan eläkkeelle lähtöjuhlassa. Eräs kuulija kävi tuon jälkeen kysymässä minulta huolestuneena, millä te oikeasti elätte nykyisin. Siinäpä visainen kysymys ja luulenpa, että selviytymistarinoita on liki yhtä paljon kuin on vaikeavammaisia eläkeläisiä. Kuka säästää ennakkoon, toinen lakkaa liikkumasta kodin ulkopuolella. Joku tekee arvovalintoja lääkkeiden, välttämättömän hoidon ja kuntoutuksen välillä suhteessa syömisiinsä. Joku säilöö ennakkoon pakkaseen. Ikävä kyllä yhä enemmän on heitä, jotka ovat säännöllisesti jaettavan ruoka-avun varassa. Tosiasiahan on, että syömättä ei pitkään pärjää.

 

Olemmeko palaamassa aikaan, jolloin kansaa kuritettiin sananlaskuilla: ”Se, joka ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä”?

 

Sari Lehikoinen

toimittaja, Kynnys ry

Kuura kukkii sisäistä muutosta

Tammikuussa se iski, vaan ei yllättäen: talvipakkaset. Vaikeavammaisille, apuvälinein liikkuville se merkitsee lähestulkoon kokoaikaista talvituomiota kodin sisätiloihin, ellei satu olemaan siinä onnellisessa asemassa, että liikkumista on turvaamassa pyörätuoli ja avustaja sekä toimiva kulkupeli – tai lakisääteisen määrän verran taksimatkoja.

 

Tämä talvi on uudehkolle Punaiseksi Mimmiksi ristimälleni Opelille ensimmäinen. Auto sinänsä ei ole ollut moksiskaan viimepäivien kovista pakkaslukemista, vaan on kiltisti lämminnyt, ladannut piuhan avulla akun, liikkunut ja jopa hissikin on toiminut – melkein. Mikä siinä onkaan, että se hissi alkaa ensin toimia ja kohmeisuuttaan jämähtää sitten kesken matkan. Avustaja oli vakaasti sitä mieltä, että tällaiset laitteet ovat niin hienoja ja niiden sisällä virtaavia tarpeellisia nesteitä ei ole suunniteltu lainkaan tällaisille pakkasille, tällaiseen ilmastoon. Lisäksi pumpputoiminen takaovi ei läheskään jokaisella reissulla ota toimiakseen, kun auto on kylmiltään. Mielessäni ihmettelen sosiaaliviranomaisen mietteitä, että mahtaako se moottorilämmitin olla lainkaan tarpeen, kun mukanani useimmiten on henkilökohtainen avustaja. No, ei se avustajakaan ala hurisemaan autoa lämpimäksi – saati että hän jaksaisi nostaa lähes parisataa kiloa painavan sähköpyörätuolini autoon sisälle. Auton koneisto ja sisätila pitää saada sen verran lämmitetyksi, että auton saa käyntiin ja ovet avautumaan, hissin toimimaan.

 

Miten voi elää mielenkiintoista ja motivoitua kotielämää, jos ulkona on liian haastavaa liikkua? Itselleni vuoden vaihtuminen on sisäisen mielen ja ajatusmaailman läpikäyntiä. Siivoan vanhoja ja turhia ajatuksia, käyn läpi mappeja, papereita paikoilleen, mietin, miten haluan elää tätä hetkeä, suunnittelen alkanutta vuotta. On aika myös satsata itseen ja omaan hyvinvointiin, jotta jaksaa taas aloittaa uutta kautta yhdistyksessä ja luottamustoimissa. Uutena vuonna tehdään jos jonkunmoisia lupauksia. Kuka lupaa jättää sokerin tai hiilarit, toinen viettää tipatonta tammikuuta, joku laihduttaa kaverien kanssa kimpassa taikka yksin. Olen itsekin laihduttanut elämäni aikana oman painoni moneen kertaan, vaan aina riittää laihduttamista. Viime vuonna pääsin vuositavoitteisiini, edellisenä painoni ensin laski ja alkoi sitten taas nousta. Aikojen kuluessa olen tullut armollisemmaksi itseäni kohtaan – ja suhtaudun kiloihinkin ymmärtäväisemmin. Minä olen minä ja hyvä näin.

 

Katselen pakkasen kukertamia kuurankukkia kuistilaseissa ja sytytän kynttilän, nautin ystäväni kanssa kupposen kuumaa juomaa ja Joulun viimeisiä tähteitä: köyhiä ritareita. Sydän lämpimin ajatuksin ja kiitollisin mielin työhön palaamisesta ajattelen huomista. Huomenna kuitenkin aloitan sen taas – laihtumisen.

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry