Kuukausittainen arkisto: kesäkuu 2015

Kurjuuden kurjuutta

Uutisissa ja aamutv:ssä on useina päivinä ollut juttua eläkeläisten kurjuuden kurjistumisesta. Kaikkein kurjimmassa asemassa ovat kuitenkin vaikeasti vammaiset ihmiset, joilla ei ole ollut mahdollisuutta hankkia työeläkettä. Ja niillä joilla on vähäisiä ansiovuosia, ovat ansiotasot jääneet matalalle. Tuleva hallitusohjelman mukaisesti säästötalkoot kurjistavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevien talouden reippaasti alle toimeentulorajan, kun kaikki omavastuut ja maksut sekä välilliset verot taakoittavat jo entisestään vähäistä taloutta.

 

Vammaisliikkeessä on laskettu, että eläkeläisten asumistuen siirtäminen yleiseen asumistukeen vähentää vaikeasti vammaisen ihmisen käteen jäävää rahaa kuukaudessa jopa 130 euroa. Kansanedustajan tuhansien eurojen tuloissa 130 euroa on pikkuraha, mutta sellaiselle toimeentulon rajapinnassa elävälle, jolla laskujen jälkeen käteen jäävä raha on vain 200-250 euroa kuukaudessa (josta menee vielä juoksevia laskuja, kuten ruoka, lääkkeet, puhelinkulut, matkojen omavastuuosuuksia) voi  130 euron lohkaisu olla yli puolet siitä, millä pitäisi nykyisellään tulla toimeen. Kun nykyiselläänkin pienillä eläkkeillä elelevälle jää käyttörahaa juokseviin laskuihin sekä ruokaan vaivaiset n. 200 euroa, joutuu hän turvautumaan seurakuntien ruoka-apuun sekä tuttavien apuun, kun loppukuussa jääkaapissa on vain valo. Tällaiset ratkaisut eivät voi olla kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja hyvinvointivaltiossa.

 

Vammaiset ihmiset ovat mestareita keksimään konsteja selviytymiseen. Olen tässä viime viikkoina kuullut lukuisia kertomuksia siitä, miten vammaiskenttä poteroituu ja opettelee jo ennakkoon selviämistä. Olen itsekin miettinyt, että tänä vuonna pitää kaikki mahdollinen karsia, jotta rahat ensi vuodesta lähtien riittävät pakollisiin lääkkeisiin sekä ravintoon. Tiedän, että moni on jo nykyisellään puolittanut tarpeellisten lääkkeidensä syömisen puolella. Ei voida olettaa, että näin toimien toimintakyky säilyisi mahdollisimman hyvänä, joten tämä tulee kostautumaan sosiaalipuolen avun tarpeen lisääntymisenä sekä sairaudenhoitokuluina.

 

Katson olevani ns. hyväosainen, koska minulla on ollut onni saada tehdä työtä, joten vielä en elä rimaa hipoen, mutta talouteni ei tule kestämään yhtään ylimääräisiä kustannuksia. Vaikkapa muutaman viikon leikkaushoito nostattaa ajatuksissani hiuksiani pystyyn: millä rahalla maksaa suuria sairauskuluja, kun omavastuut silläkin saralla koko ajan nousevat ja lääkekustannusten korvaukset pienenevät. Koska hallitus karsii myös yksityislääkärien kela-korvauksia, suosittelen itselleni tänä vuonna kaikki mahdolliset pakolliset käynnit, kuten gynekologi, silmälääkäri sekä hampaat – näitä palveluja ei monissakaan kunnissa ole vuosiin ollut mahdollisuus saada, vaikka pitäisi. Kaikki mahdollinen pitää tänä vuonna laittaa kuntoon, koska ensi vuonna niihin ei ole enää varaa.

 

En ymmärrä, miten tällä yhteiskunnalla on varaa jättää hoitamatta tällaisia kontrolleja? Jos esim. reumapotilaalla ei hoideta ennaltaehkäisevästi noita em. vuositarkastuksia, voi vahingossa moni aluksi oireeton sairaus kyteä ja siten aiheuttaa suuria kustannuksia. Esimerkiksi monet reumasilmien sairauksista aiheuttavat lopullisesti merkittäviä tuhoja, joiden hoitaminen yleissairauksien puolella tulee maksamaan yhteiskunnalle moninkertaisesti, mitä yksittäisten tarkastusten hinta tulisi olemaan.

 

Sari Lehikoinen

toimittaja, Kynnys ry