Kuukausittainen arkisto: joulukuu 2013

Hissien houkutus

Silloin tällöin törmää närkästykseen siitä, että ihmiset käyttävät hissiä. Hissien tarjoama mahdollisuus ruumiilliseen laiskuuteen tuhoaa kansanterveyden. Olen lukenut muun muassa seuraavia ehdotuksia. On ehdotettu, että hissin käytöstä perittäisiin maksu tai että hissit lukittaisiin niin, että vain aidosti tarvitsevat voisivat niitä käyttää. Tai että ne ainakin sijoitettaisiin niin, ettei niitä olisi helppo löytää, vaan tulisi luontevasti valittua ihanat portaat. On toteutettukin kampanjoita, joissa ihmisiä pelotellaan: hissin käyttäminen tekee sinusta toivottoman ihrakasan. Toisaalta: hissit ovat välttämättömiä niille, jotka eivät voi syystä tai toisesta käyttää portaita.

Joskus Stockmannilla ruuhka-aikaan olen kieltämättä ihmetellyt, miksi laiskurit valtaavat hissin ja minä joudun odottamaan ties kuinka kauan. Vielä kummallisempia ovat ne, jotka menevät lähiostoskeskuksessani yhden kerrosvälin (liuku)portaiden sijaan hissillä – päästäkseen kuntosalille hikoilemaan. Olen miettinyt, miksei Suomessa voisi Englannin tapaan olla kylttejä, joissa kauniisti vedotaan ihmisiä antamaan etusija niille, jotka oikeasti tarvitsevat hissiä. Kampin kauppakeskuksessa onkin jo hissin luona kyltti, jossa pyydetään antamaan etusija lastenvaunujen kanssa liikkuville. On myönnettävä, etten ole aina noudattanut sitä.

Oikeasti en voi tietää, kuka tarvitsee hissiä. Suurin osa kävelemistä haittaavista vammoista ja sairauksista on sellaisia, ettei niitä näe päälle. Voi olla, että ihminen, joka nousee kuntosalille hissillä, pystyy kyllä nostamaan penkistä valtavia määriä rautaa, mutta ei pysty kunnolla nostamaan jalkaansa seuraavalle askelmalle. Minä en voi tietää, eikä voi kukaan muukaan. Olisi kohtuutonta vaatia jokaiselta hissiin pyrkivältä ajantasaista lääkärintodistusta.

On näköharha, että hissit olisivat aina paraatipaikalla verrattuna portaisiin. On paljon paikkoja, joissa hissi on erittäin vaikeasti löydettävissä tai jopa lukkojen takana. Käveleväinen portaiden käyttäjä ei tule ajatelleeksi sitä, koska käyttää portaita. Hienot ja houkuttelevat hissit sensijaan pistävät silmään, vaikka niitä olisikin vähän. Hissien huono sijoittelu ja kunto on erityisen hankalaa niille, jotka kykenevät liikkumaan vain hyvin lyhyitä matkoja. Toinen ongelma on, että näissä paikoissa hissit ovat hyvin usein rikki tai sellaisessa kunnossa, että niiden käyttö tuntuu suuren luokan rangaistukselta. Hissien kunnosta ei välitetä, koska ajatellaan, että niitä käyttää vain vähemmistö, jolla ei ole mitään väliä.

Syyllistämiseen pohjautuvat kampanjat ovat osoittautuneet tehottomiksi. Muun muassa Kännissä olet ääliö –kampanja, jolla yritettiin vähentää humalajuomista, tuotti heikot tulokset, koska se ei pureutunut ongelman syihin. Ylensyömisestä varoittelu puree niihin, jotka eivät syö muutenkaan liikaa. Ne, joiden pitäisi syyllistyä, eivät tunnista olevansa kohderyhmää. Valitessaan hissin kukaan ei myönnä olevansa laiska ja itsetuhoinen. Sitäpaitsi syyllistäminen ärsyttää ihmisiä ja ruokkii vastareaktioita.

Ymmärrän väestön terveydestä huolestuneita hissivastaisia ihmisiä ja haluaisin löytää rauhanomaisen ratkaisun. Uskon, että terveelliset portaat ja välttämättömät hissit voivat elää rinnakkain. Tehdään sekä hisseistä että portaista houkuttelevia ja helposti saavutettavia, jotta yksilö voi aidosti valita.

 

Amu Urhonen, Kynnyksen puheenjohtaja

Joulun odotusta 3

Kohta se on käsillä, huomenna: Joulu. Tänään kaupoissa on kamala ruuhka, ihmiset pyörivät ja hyörivät ympyrää hyllyjen lomassa. Toivoin, ettei minun olisi enää tarvinnut mennä kaupan kautta kotiin, tosin kuitenkin kävi. Saan ehkä Tapanina ruokavieraita, ja unohdin ostaa kermaviiliä rosolliin. Meillä äiti tekee edelleen ison saavillisen rosollia, jota hän jakaa kaikille kävijöille. Saan sieltä siis rosollini kotiin tuomisiksi, kun aattona menemme vanhemmilleni syömään ja viettämään aaton juhlaa.

 

Kaupassa kävi mielessä viimeöinen Temple Grandlinin elämästä kertova elokuva. Hän on vaikeasti autistinen, mutta autistien ”tapaan” todella älykäs nainen. Hän on tutkinut lehmien laumakäyttäytymistä, ne rauhoittavat itseään kulkemalla kaarevissa muodostelmissa. Kaupassa tuli mieleen, että toimimmeko me ihmisetkin samoin. En ollut ainoa, joka yritti välttää pahimpia ruuhkakohtia, ja siksi minunkin piti kiertää samoja hyllyjä pariin otteeseen. Minulla syy tosin oli se, että olin kauppalistani vanki, enkä osannut irtautua siitä ajattelemaan loogisesti, mitä olinkaan hakemassa.

 

Temple Grandlin näkee asiat kuvina. Käväisi mielessäni, kuinka monella ns. diagnosoimattomalla ihmisellä on samantyyppisiä autistisia toimintatapoja ja ajatusmalleja. Minäkin näen asiat helpoimmin kuvina – tosin minulla ei todellakaan ole hänen laistaan valokuvamuistia. Temple Grandlin rauhoitti itsensä asettautumalla omatekemäänsä laitteeseen, jossa hän puristi itsensä tiukasti ympärille rakentamiensa ”seinien” väliin rauhoittuakseen. Vähän samaan tapaan, miten lehmät asetetaan kiinni, kun niille annetaan vaikkapa rokotuksia. Olen pienestä pitäen saanut parhaiten unta illalla, jos asetan peiton ympärilleni tiukaksi kapaloksi – vai onkohan tämä jäänteitä 60-luvun tyylistä, jolloin lapset laitettiin tiukkoihin kapaloihin. Väitetään, että lapset säästyivät sillä tavoin mahanpuruista ja saivat paremmin nukutuksi.

 

Viimeiset viikot ennen Joulua on ollut unetonta aikaa paitsi minulle niin monelle muullekin ihmiselle. Joku syyttää kuuta, toinen puolestaan kiireitä, joku kolmas jouluahdistusta. Joulu teettää meille monelle sekalaisia mielialoja. Suomalaiseen Jouluun helposti sekoittuu paitsi perinteinen kristillinen juhla niin myös monenmoisia pakanallisia aineksia tonttuineen ja kuusineen. Ikävintä Joulussa on viinan läträäminen ja siitä seuraava perheväkivalta. Soisinpa kaikille ihmisille, niin aikuisille kuin lapsille, oikeaa mielen rauhaa Jouluna, rakkautta, lämpöä ja välittämistä.

Minä vietän kristillistä Joulua, mutta tuskinpa pääsen taaskaan aaton Jumalanpalvelukseen – saati Jouluaamun kirkkoon. Vesa-Matti Loiri laulaa ”Sydämeeni Joulun teen”, ja sieltähän se lähtee, mielen asenteesta, omasta sisimmästä.

 

Toivotan kaikille lukijoilleni levollista mieltä, varovaisuutta Joululiikenteeseen sekä Rauhaisaa Joulun aikaa!

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

Joulun odotusta 2

Joulun alla iskee monille ihmisille joulustressi. Silmät kiiluen ravataan ostosparatiiseissa. Pitää ostaa ja ostaa. Kun suomalainen valmistautuu, hän tekee sen antaumuksella. Jouluhan on antamisen ja yhdessäolon aikaa. Suomalaiseen jouluperinteeseen liittyy moninaisia jouluvalmisteluita, lahjojen ostamisia, ruokien laittamisia. Ruokiin ja lahjoihin menee iso potti rahaa. Samaan aikaan rinnalla on hiljaisempi porukka, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ostaa kaikkea sitä, mitä haluaisi tai edes sitä, mitä tarvitsisi välttämättä. Köyhyys koskettaa joka seitsemättä suomalaista. Melkoinen määrä.

 

Minä olen jouluihmisiä. Haluan laittaa kotiani nätiksi, antaa ystävilleni ja lähisukulaisilleni pieniä lahjoja. Samaan aikaan olen myös erittäin käytännöllinen ihminen. Käytännölliset ja tarpeelliset lahjat tuovat tyydytystä minulle – toivon mukaan myös lahjan saajalle.

 

Joulu ja pitkät pyhät ovat aina olleet myös minulle haasteellisia. Aikaisemmin olin niin kehnossa kunnossa, että minun oli joko pakko mennä vanhemmilleni Joulun pyhien ajaksi tai olla vajaalla auttamisella kotona – tai sairaalassa. Jos en jaksa pukea vaatteita päälleni, kun joinain päivinä minulla ei ole avustajaa käytössä – pitkien pyhien aikana tämä on usein myös käytäntö – sitten en vain pue. Järjestän pyhien ruokailuni niin, että saan itsenäisesti otetuksi valmista ruokaa jääkaapista, jonka lämmitän mikrossa. Joskus saatan lähteä kyläilemään ja silloin on hyvä, jos on avustaja käytössä myös pyhien aikana, ja totuus on kuitenkin se, että en pärjää monia päiviä ilman avustajaa.

 

Jouluvalmisteluni aloitan usein jo heinäkuussa. Lahjoja saa ihanan edullisesti kesän alennusmyynneistä. Joulukorttimateriaaleja alan keräämään heti Joulupyhinä. Usein teen seuraavan Joulun pakettikortit ja osan joulukorteistakin Joulupyhinä tai tammikuussa. Koska avustajatunteja on rajallisesti, vaatii Joulun suunnitteleminen paljon aikaa, että saan aikaiseksi minun näköiseni Joulun. Joululaatikot teen usein jo viikkoja ennen Joulua pakastimeen valmiiksi. Samoin joulutortut ja hedelmäkakun, mikä kuuluu omaan Jouluuni traditiona. Yleensä syön laatikoiden kera kalkkunarullaa, mikä sopii reumaatikon nivelille paremmin kuin kinkku. Lisäksi se on huisisti edullisempi vaihtoehto kuin kinkku. Yksinäisen ihmisen talouksiin sopivia pakkauskokoja on tullut viime aikoina ilahduttavan paljon. Niiden avulla pienituloisenkin on helpompi nauttia edes joistain jouluruoista.

 

Joululahjoihin ei ole pakko laittaa paljoa rahaa. Kivaa pientä saa aikaiseksi hyvällä ajatuksella. Näyttäisi siltä, että ekologisuus ja kierrätys olisivat tulossa myös käytännössä mukaan kalliiden ostosparatiisilahjojen antamisen rinnalle. Joulu on antamisen, yhdessäolon ja rakkauden aikaa. Jouluna levätään ja nautitaan paitsi lähimmäisten seurasta niin myös Joulun tuoksuista, valoista ja hyvästä ruoasta.

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

Joulun odotusta 1

Joulun aika ja moninaiset pyhät sen ympärillä mietityttää monia vaikeavammaisia, eläkeläisiä ja muita marginaaliin kuuluvia ihmisiä.

 

Tapasin tänään kaupassa vasta jokin aikaa sitten lonkkaleikatun tuttuni. Hän kertoi, että ei ole oikein päässyt leikkauksen jälkeen mihinkään, kun istuminen on vaikeaa ja kävellä ei juuri jaksa. Arki saattaa aiheuttaa monelle vammaiselle ihmiselle kipujen lisäksi ahdistusta, päänvaivaa ja mielipahaa, kun kokee, ettei saa riittävässä määrin apua kotiin tai kotoa ulos, kun itse ei jaksa tai kykene valmistelemaan vaikkapa Jouluaan, kun kunto syystä tai toisesta vaihtelee.

 

Tilanteet usein kärjistyvät, kun ”normi-ihmiset” lähtevät nauttimaan pyhien vietosta lähimpiensä ja perheidensä kanssa – avustajillakin on oma elämä toisaalla ja he ovat vain töissä vammaista avustaakseen tietyn, rajallisen tuntimäärän. Pitääkö siis vammaisten, vajaakuntoisten ja vanhusten alistua pyhien vuoksi nuhjuiseen oloon, jos suihkuun pääsee joko viikkoa ennen Joulua tai kaksi viikkoa pyhien jälkeen? Tätä kyseltiin jokunen päivä sitten jopa mielipidepalstalla. Vaikka kotipalveluohjaaja tuolloin nolona väitti, että ohjeita on noudatettu väärin perustein, on tämä kuitenkin liian usein normikäytäntö sekä laitosasumisessa kotona että laitoksissa.

 

Olen itse viettänyt liikaakin elämästäni erilaisissa sairaaloissa ja majapaikoissa, kun kunta ei ole kyennyt järjestämään kotona asumistani pitkien pyhien vuoksi. Omaiseni asuvat toisaalla, vanhempani ovat jo ikääntyneitä, enkä ole saanut avustajatunteja tai avustajaa (ihmistä) järjestetyksi pyhien ajaksi niin, että olisin päässyt vessaan ja saanut syödyksi. Arki kulminoituu liian usein vammaisten ja muiden vajaakuntoisten kohdalla pissahätään – pitkien joulupyhien ja muiden juhlapyhien kohdalla tilanteet kärjistyvät usein mahdottomiksi.

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

Kiitos! 17.12.2013

Hei vielä kaikille!

Tänään on viimeinen päiväni työharjoittelussa Kynnyksessä. Tästä eteenpäin suunnataan kotiin päin ja kohti joulun odotusta! Toki koulussa on vielä jäljellä pakolliset seremoniat ennen syyslukukauden päättymistä.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia lukijoitani sekä Kynnys ry:n henklökuntaa! On ollut ilo työskennellä kanssanne! 🙂 Mahdollisesti yhteistyömme jatkuu joskus tulevaisuudessa, kuka tietää! 🙂

Toivotan kaikille oikein hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta! 🙂

Ystävällisin ja joulumielisin terveisin;

Aaro 9. lk, Haukilahden koulu, Espoo

Terveisiä työharjoittelusta 13.12.2013

Moi.

Päivä on sujunut mukavasti. Tänään on ollut vähän rennompi päivä. Pikkujoulut alkavat iltapäivällä klo 15. Erityisiä työtehtäviä ei ole juuri ollut, mutta välillä vaihtelu on ihan mukavaa. 🙂 Jos joskus ei voi olla hyödyksi työnantajalle, silloin on tärkeää että aika kuluu mukavasti. 🙂 Ja niinhän se on tehnyt. 🙂

Tästä on ihan mukava jatkaa perjantain pikkujoulujuhlaan ja sen jälkeen ansaitun viikonlopun viettoon.

Hauskaa viikonloppua ja toivottavasti kaikilla kynnysläisillä on mukavat juhlat! 🙂

Terkuin; Aaro

Tulevaisuutta selkokielellä

Luin juuri äskettäin tulevaisuusselonteon selkokielistä versiota. Mieleen tuli entisen opettajani opetus, kuinka tekstiä kehitetään ymmärrettävällä tavalla. Jos kouluikäinen lapsi osaa lukea ja ymmärtää lukemansa, sen voisi päätellä olla ymmärrettävää tekstiä kenelle tahansa.

 

Näin Joulun alla kiinnitän huomiota lapsille tarkoitettujen kirjojen selkeäkielisyyteen (mitä ei tule sekoittaa selkokielisyyteen). Mielleyhtymäni tästä lastenkirjojen maailmasta selkokieliseen tulevaisuusselontekoon on kuin hyppy hyiseen avantoon. Jo ingressissä takerruin 16-sanaiseen lauseeseen: ”Sen (tulevaisuusselonteko) tehtävä on kiinnittää huomiota sellaisiin Suomen tulevaisuuden tärkeisiin kysymyksiin, jotka muuten saisivat liian vähän huomiota.”

 

Tulevaisuusselonteko on herättänyt kovin paljon huomiota sen teettämiseen käytetyn, kilpailuttamattoman rahamäärän vuoksi – sääli, että itse selonteon pääajatukset tulevaisuuden näkymistä vuoteen 2050 saakka ovat jääneet sivuseikaksi.

 

Selonteon painopiste on luoda edellytyksiä kestävälle kasvulle 2030 saakka. Se ei ole kuitenkaan toimenpideohjelma. Se keskittyy esittämään filosofisesti ajatuksia ja toiveita kansalliselle ja kansainväliselle kasvulle. Ikävä kyllä selonteko jää siihen samaan pilvipalveluiden maailmaan, missä nykyiset älypuhelimia käyttävät ihmiset jo nyt seikkailevat. Jäin ihmettelemään, mitä ne omaperäiset ratkaisujen kehittämiset mahtavatkaan olla.

 

Vuoteen 2030 mennessä olemme rakentaneet perustaa selonteon mukaan suomalaisen kasvun ja osaamisen alueilla. Vastuu tästä heitetään paitsi yhteiskunnan niin myös meidän yksilöiden ja yhteisöjen hennoille hartioille. Palveluja voidaan tuottaa vain taloudellisen kasvun myötä. Tarkoittaako tämä hyvinvointivaltion edelleen rapautumista ja itsekkyyden, rahanmahdin voiman kasvua? Olemmeko oikeasti siirtymässä enenevästi vastikkeelliseen sosiaaliturvaan?

 

Luin huolestuttavan tekstitv-sivun menneellä viikolla: USAssa jokaisella 65 vuotta täyttäneellä on mahdollisuus ostaa itselleen tasokkaampaa vanhuuden turvaa maksamalla ylimääräistä vakuutusta n. 1700 euroa vuodessa. Sillä rahalla vanheneva kansalainen saa palveluja hankituksi elämänsä loppupäässä noin 4500 eurolla kuukaudessa. Joku saattaa hihkaista, että tässäpä meillekin ratkaisu vanhusten hoidon laadun ja -määrän ongelmaan. Tosiasiassa tällainen ratkaisu on mahdollinen vain niille, joilla on varaa irrottaa omasta jokapäiväisestä toimeentulostaan tuollainen summa. Ihan äkkiä en osaa ajatella, että perustulolla elävä vaikeavammainen kykenisi maksamaan vuositasolla tuollaista summaa – edes 65 vuotta täytettyään. Tällaisella ajattelulla syrjäytyminen ja eriarvoistuminen vain kasvavat. Siihen suuntaan viitataan myös tulevaisuusselonteossa. Työpaikat vähenevät ja työelämä muuttuu, tulee uudenlaisia töitä – millaisiakohan ne ovat. Jo nyt puhutaan vammaisten nuorten työllistämisen tukemisesta, mutta paikallistasolla kukaan tuntemistani koulutetuistakaan vammaisista nuorista eivät ole onnistuneet työllistymisensä suhteen. Heitä ei huolita rahaympyrään juoksemaan kilpaa markkinatalouden kanssa. Kukaan ei tarjoa heille sitä ensimmäistä työpaikkaa, mikä avaisi mahdollisuuksien polkuja.

 

Kestävään kehitykseen liittyen Suomi on sitoutunut noudattamaan ilmastosopimuksia ja olemme ainakin paperilla huolissamme, ettei luontoa kuluteta yli sen kantokyvyn. Kantokyky tarkoittaa tässä tapauksessa, että suositaan esim. vähäpäästöistä julkista liikennettä. Laskeskelin tässä taannoin omaa hiilijalanjälkeäni. Hävettää myöntää, että käytän kolmin- tai nelinkertaisesti oman jalanjälkeni, joten taakka painaa harteilla. Ikävä kyllä vammaisten ihmisten on usein käytettävä selviytyäkseen, edes jotenkin omassa arjessaan, yksityisautoilua tai invataksia. Usein joudumme turvautumaan tehdaspuolivalmisteisiin saadaksemme murua rinnan alle. Vähän liikkuvina ihmisinä palelemme vammattomia, hyvin liikkuvia ihmisiä enemmän, meillä on enemmän sähköä käyttäviä kojeita, kuten apuvälineiden latureita. Toisaalta nostamme bkt:ta, koska meillä on runsaasti meitä palvelevia, avustavia käsiä ja jalkoja, tarvitsemme hoitoa, lääkkeitä, erilaisia apuvälineitä… Entinen taksikuskini laskeskeli, että minä tuotin vuodessa yhteiskunnalle yli 10 henkilötyövuotta, koska juuri sinä mainittuna vuotena satuin käyttämään tavallista enemmän sairaala- ja kuntoutuspalveluita paitsi hoitopäivinä niin myös lääkemäärinä ja lisääntyneinä avustajatarvemäärinä laskettuna.

 

Tulevaisuusselonteossa pohditaan digitulevaisuuden uhkia ja mahdollisuuksia. Paljon odotetaan myös ns. kolmannelta sektorilta. Järjestöjen ja vapaaehtoistyön merkitys on kasvamaan päin. Omassa mielessäni näen järjestöihmisenä myös tässä uhkaa, koska samaan aikaan itsekkyys ja yhteisöllisyys ovat vähenemässä. Jos esim. vammais- ja vanhustyö sysätään vapaaehtoisten ja järjestöjen palvelujen kontolle, voi meille käydä huonosti.

 

Toisaalta ennenkin on käynyt niin, olojen koventuessa suomalaiset alkavat puhaltaa yhteen hiileen ja yhteisöllisyys yllättäen lisääntyy. Näin Joulun alusviikkoina tätä sopii toivoa ja miettiä, miten auttaa vähempiosaista lähimmäistään tavalla, mikä itse kullekin sopii ja mihin kykenee. Hymy ei maksa mitään, eikä se koskaan palaa tyhjänä takaisin. Siitä saa yllättävän hyvän mielen itselleen.

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

Työharjoittelijan kuulumiset 11.12.2013

Moikka!

Tämä työpäivä on sujunut mukavasti. Työharjoittelujakso Kynnyksessä on ollut opettavainen kokemus. Olen oppinut paljon mm. vammaisten oikeuksiin liittyviä asioita. Työntekijöiden kanssa on mukava keskustella. Tämän lisäksi minulle ajankohtainen uuden iltapäiväavustajan hakeminen on edennyt hienosti avustajakeskus Sentterin kautta. Olen myös oppinut paljon vammaisjärjestöjen toiminnasta. Esimerkiksi aikaisemmin en ymmärtänyt paljonkaan avustajakeskus Sentterin toiminnasta. Nyt, kun olen tutustunut Sentteriin ja Kynnykseen, tiedän paljon enemmän asioista ja osaan arvostaa työtä, jota nämä vammaisjärjestöt tekevät.

Sentteri huolehtii avustaja-asioista ja Kynnys tekee monenlaisia asioita, jotka auttavat vammaisia pärjäämään elämässään. Tämä työ ei lopu koskaan. Yhteiskunnasta löytyy aina jotakin jota parantaa. Uskon, että ilman näitä järjestöjä vammaisten asema Suomessa olisi huomattavasti heikompi kuin nykyään.

Olen päättänyt osallistua huomernna Kynnyksen pikkujouluihin. 🙂 Palaillaan! 🙂

TERV: Aaro

6. työpäivä 11.12.13

Innokkaan työharjoittelijan terveiset 6. työpäivältä:

Moi,

Päiväni Kynnys ry:ssä alkavat käydä vähiin… Tänään on jo kuudes työpäivä kymmenestä. Toiminnanjohtaja Kalle ei ole ollut tänään työpaikalla . Meillä on toki ollut muuten hauskaa. Iltapäivän kahvitauolla eräs työntekijöistä kertoi ihailevansa edesmennyttä Nelson Mandelaa (Etelä-Afrikan rotusorron vastainen vapaustaistelija, maan presidentti 1994-1999) todella paljon. Minun mielestäni Mandelaa on hänen kuolemansa jälkeen korostettu julkisuudessa hiukan liiankin paljon.

Kynnyksen työntekijöiden pikkujoulut ovat ensi perjantaina. Harkitsen vielä osallistumista. Keskustelu aiheesta oli ainakin hauska!

Nyt alkaakin olla aika valmistella kotiinlähtöä. Terveisiä kaikille ja huomiseen!

 

Aaro 🙂

 

4. työharjoittelupäivä 9.12.2013

Moi!

Tämä neljäs työpäiväni on sujunut ihan kivasti. Itsenäisyyspäiväkin sujui mukavasti. Viime torstaina en ollut työpaikalla kouluni itsenäisyysjuhlan vuoksi. Juhlassa oli yllättäen en tinen ruotsinopettajani Pirjo. Itsenäisyyspäivää puolestaan vietimme perheen keskuudessa rauhallisesti kotona oleskellen.

Tänään olen saanut taas kirjoitella puhtaaksi Kallen vanhempien kirjeitä 50-luvulta. Työ on ihan mielekästä, mutta välillä meinaan lannistua, mutta Kynnyksessä on kannustava ilmapiiri.

Pian suuntaan jälleen kotia kohti!

Tässä olivat terveiseni lukijoille tällä kertaa!

Aaro

Merkityksellistä Itsenäisyyttä!

Tälle viikolle ja joulukuun alkuun kasaantuu vuoden tärkeimmät päivät suomalaisille vammaisille henkilöille. Juhlaviikon aloitti kansainvälinen vammaisten päivä 3.12., jota seuraa Itsenäisyyspäivämme ja heti perään YKn ihmisoikeuspäivä 10.12. YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus on hyväksytty 2006 ja otettu käyttöön 2008, vaikkakaan Suomi ei ole vielä ratifioinut sitä.

 

Olin vammaisten päivänä järjestetyssä teeman mukaisessa juhlaseminaarissa, jossa peräjälkeen puhuivat paitsi presidentti Halonen niin myös Kynnyksen toiminnan johtaja Kalle Könkkölä. Seminaarissa oli muitakin merkittäviä puhujia, mutta näiden kahden mainitun puheet jäivät päällimmäisinä mieleeni.

 

Ihmisoikeudet ovat arjen asioita, totesi Invalidiliiton tj. Marja Pihnala vammaisten päivän seminaarin alkajaisiksi. Ihmisoikeussopimuksen kehittyminen alkoi sotien jälkeen, ja alkujaan sen mukaan pyrittiin turvaamaan vähemmistökansojen ihmisoikeuksia, jotta vähemmistöt voisivat elää rauhanomaisesti ja tasa-arvoisesti rinnakkain ja yhteistyössä valtion muun väestön kanssa ja silti säilyttää omia erityisiä kansallisia piirteitään, kulttuuriaan ja kieltä. YKn ihmisoikeusjulistus 1948 mukaan ihmisoikeudet tuli taata tasa-arvoisesti ilman syrjintää. Vähemmistöt mainitaan ensimmäisen kerran 14 artiklassa, joka kieltää syrjinnän kansalliseen vähemmistöön kuulumisen perusteella. Suomi allekirjoitti sopimuksen 1990. Yk:n yleiskokouksen hyväksymä julistus 1992 velvoitti valtiot suojelemaan vähemmistöjä ja tukemaan heidän identiteettiään edesauttamalla identiteetin kehittymiselle suotuisat olosuhteet. Vasta paljon myöhemmin alettiin nähdä samanarvoisina vammaisten ihmisten ihmisoikeudet sekä seksuaalinen tasa-arvo.

 

Presidentti Tarja Halonen nosti esiin seksuaalisen identiteetin, joka on ihmisen kaikkein tärkein, läheisin ja omin alue. Hän nosti tässä yhteydessä vammaiset ihmiset ja seksuaalisen tasa-arvon kulkemisen rinta rinnan: molempien tasa-arvon kehittymiseen liittyy paljon tabuja, joita ei haluta kohdata, ja jotka helposti vaietaan näkymättömiin. Räikein esimerkki tästä lienee viimeaikainen homofobian kehitys Venäjällä.

 

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja esteettömyys pitää sisällään myös oikeuden päästä koulutukseen, saada ammatti ja oikeus saada työtä. Presidentti Halonen muistutti meitä, että köyhä ei ole tyhmä. Köyhyyteen ja niukkuuteen liittyy monenmoista, josta selvitäkseen hengissä on osattava etsiä vaihtoehtoja ja opittava selviytymistaitoja. Me olemme oppimassa, että kouluttautuminen, ns. jatkuva oppiminen tulee olemaan jatkossa ainoa mahdollinen tie pois niukkuudesta. Presidentti Halonen sanoi pelkäävänsä, että nuoret ovat jo nyt myöhästyneet lähdöstä.

 

Kalle Könkkölä painotti puheessaan esteettömyyttä ihmisoikeutena. Hänen visionsa on se, että yhdessä vammaisjärjestöinä ja yksittäisinä vammaisina ihmisinä voimme olla vaatimassa ja tavoittelemassa täysivaltaista esteettömyyttä, mikä toimii kellon ympäri, joka paikassa. Tässä kohtaa tuli mieleeni muinoin kuulemani kysymys, johon varmasti suuri osa kaltaisistani apuvälinein liikkuvista vammaisista: ”Tarvitseeko teidän päästä joka paikkaan?” ”No, tarvitsee!” Kalle esitteli vertailuna helsinkiläisen ratikan. ”Miksei Suomessa osata rakentaa ratikkapysäkkejä samaan tasoon, kun se muualla Euroopassa onnistuu?” Selityksenä tarjotaan aina meidän vaikeita talviolosuhteita mutta sataa sitä lunta Keski-Euroopassakin. Vertailun vuoksi Kalle heitti, että Suomessa meille annetaan apuvälineinä kalliitakin pyörätuoleja, mutta emme silti pääse juuri mihinkään. USAssa vammainen henkilö ostaa itse itselleen sopivan apuvälineen, ja pääsee sillä joka paikkaan.

 

Vammaisten ihmisten kouluttautumisessa on edelleen varaa lisääntyä. Kalle pahoitteli, että yliopistoissa on edelleen melko vähän vammaisia opiskelijoita. Mahdollisimman hyvä koulutus takaa paremmat mahdollisuudet työllistyä, vaikka silti joudumme edelleen tekemään paljon työtä tasa-arvoisen työllistymisen kanssa. Tässä yhteydessä mieleeni jäi ilmaan heitetty kysymys, että saako vammainen henkilö vaurastua, menestyä elämässään: Olin törmännyt samansuuntaiseen keskusteluun juuri ennen seminaarin alkua, kun eräs vanha tuttuni kertoi lähtevänsä Eurooppaa kiertämään vaimonsa kanssa nyt, kun hän on jäämässä eläkkeelle. Heti tuli viereiseltä kuulijalta ihmetystä, että millä rahalla sellaisen asuntoauton voi ostaa vammaisena. Hohhoijaa. Kun tekee elämänsä aikana kovasti työtä, ja varsinkin jos on sattunut perimään, onhan sitä varaa. Yleensäkin rahaa on siihen, mitä haluaa, kuten myös aikaa.

 

Kalle Könkkölä nosti lopuksi esiin ihmisoikeuksien ja itsenäisen elämisen koskevan myös esteetöntä asumista. Kauhuskenaarion mukaan 10-15 vuoden päästä tarvitsemme yli miljoonan esteetöntä asuntoa. Nykyisellä asumispolitiikalla emme pääse tätä tavoitetta lähellekään. Kalle muistutti meitä kaikkia siitä, että nykyisin ihmiset elävät vanhemmiksi – myös me vammaiset ihmiset elämme nykyisin vanhemmiksi.

 

Esteettömyys, tasa-arvoisen elämän toteutuminen yksilölle on merkityksellistä ja ymmärrän sen nykyisin koskettavan erityisesti myös itsenäistä Suomea. Esteettömyys on osa itsenäisyyttämme!

 

Sari Lehikoinen, toimittaja, Kynnys ry

3. työharjoittelupäiväni 4.12.2013

Moi.

Tänään olen ollut kolmannen päivän töissä työharjoittelijana Kynnyksessä. Päivä on sujunut mukavasti. Työtehtävänä on ollut tänään kirjoittaa tietokoneelle sähköiseen muotoon Kallen antamia kirjeitä, jotka hän haluaa säilyttää jälkipolvilleen. Suuri osa kirjeistä on hyvin vanhoja, 1940-50-luvuilta. Tänään päivä on sujunut joutuisasti eikä ole ollut samanlaista työnpuutetta kuin aiempina työpäivinä. Ruokataukoa vietimme avustajan kanssa Hakaniemen Hesburgerissa.

Siinä olivat tämän päivän pääasiat. Tulkaa lukemaan jälleen huomenna.

Terveisin; Aaro

 

 

2. harjoittelupäiväni 3.12.2013

Moi!

Tänään minulla on ollut toinen harjoittelupäiväni Kynnys ry:ssä. Harjoittelu on mukavaa, mutta työtehtävistä on edelleen puutetta. Aamupäivällä töitä ei ollut liiemmälti. Söin lounasta avustajan kanssa Subwayssa. Iltapäivällä pääsin sentään toimistosihteerin kansliaan ovimiehekisi. Painelin pari kertaa vihreää ovenavausnappulaa. Tapasin myös uusia työntekijöitä. Huomautin toimistosihteerille tehtävien vähyydestä ja huomenna onkin onneksi luvassa postien leimaamista ja lajittelua.

Kynnys on hyvä työnantaja ja yhdistyksellä on erinomaiset tarkoitusperät. Vammaisten aseman parantaminen suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvin arvostettava ja kunnianhimoinen tavoite. Toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä on tosin tiukka työnantaja.

Tänään aloitin työt kahdeksalta, joten nyt pääsenkin jo himaan. Huomiseen siis!

Terveisin,

Ahkera työharjoittelija, Aaro

Terveisiä työharjoittelijalta 2.12.2013

Hei,

olen Aaro. Olen pyörätuolissa ja 15-vuotias. Käyn Haukilahden peruskoulua Espoossa. Aloitin tänään työelämään tutustumisjakson Kynnys ry:ssä Helsingissä. Kynnys ry on eri tavoin vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö. Sen perustivat vammaiset opiskelijat 1973. Työharjoitteluni jatkuu päivittäin 17.12.2013 asti. Ensimmäisenä työpäivänä työtehtävistä on ollut puutetta. Olen tutustunut Kynnyksen perehdytysoppaaseen ja saanut tunnuksia tietokoneen käyttöä varten.

Tässäpä olivat tämän päivän asiat. Jatketaan jälleen huomenna.

Terveisiä kaikille!

Aaro