Kuukausittainen arkisto: joulukuu 2012

Lentomatka, jolla ei saanut käydä vessassa

Palasin vähän ennen joulua pitkittyneeltä matkalta Tadzikistanin pääkaupungista Dushanbesta, jossa Kynnyksellä on kehitysyhteistyöhanke. Aikataulumuutoksista aiheutui kiirettä ja säätämistä, mutta pääosin matka meni hyvin. Ja miksei olisi mennyt, olivathan matkaseuranani Kynnyksen kehitysyhteistyökoordinaattori Mina Mojtahedi ja Väestöliiton Elina Korhonen. Mina meni Tadzikistaniin jo pari päivää meitä muita aikaisemmin tutustumaan tarkemmin hankkeen tilanteeseen.

Lensimme mennen tullen Istanbulin kautta Turkish Airlinella. Mina matkusti menomatkan yksin, mistä lentoyhtiö ei ilmeisesti pitänyt, koska hän joutui lentokoneeseen päästäkseen allekirjoittamaan lupauksen, ettei tarvitsisi apua lennolla tai hätätilanteessa. Mina käyttää pyörätuolia, eikä voi lainkaan kävellä. Lentoyhtiön vaatimus oli täysin asiaton, koska lentoyhtiöiden tehtävä on huolehtia kaikkien matkustajiensa turvallisuudesta. Ei ole vammaisen ihmisen syy, jos matkustamohenkilökuntaa on liian vähän.

Paluumatkalla yöpyessämme Istanbulissa kiittelimme, että Turkish Airlines oli kohdellut meitä hyvin. Meille oli järjestetty majoitus, kun aikataulut pettivät. Mielipidettämme oli kuunneltu korvaavien lentojen valinnassa. Lennolla Dushanbesta stuertit olivat ystävällisesti jopa auttaneet Minan vessaan, vaikka se ei kuulunut varsinaisesti heidän tehtäviinsä.

Matkalla Istanbulista Helsinkiin Minalle tuli jälleen tarve käydä vessassa. Allekirjoittamansa sopimuksen muistaen hän ei pyytänyt apua matkustamohenkilökunnalta, vaan Elina etsi avuliaan kanssamatkustajan. Kun täysin vapaaehtoinen mies oli kantanut Minan vessaan, lentoemännät tulivat moittimaan miestä ja kielsivät häntä kantamasta Minaa takaisin. Elina kysyi, tarkoittiko kielto, että lentoemännät itse hoitaisivat kantamisen. Eivät kuulemma missään tapauksessa, koska sellainen ei kuulunut heidän tehtäviinsä. Mina oli kuulemma tehnyt väärin mennessään vessaan. Yksi lentoemännistä jopa sanoi, että Minan pitäisi hankkia avanne, jotta hänen ei tarvitsisi lainkaan käydä vessassa lennon aikana. Lopulta hän joutui ryömimään lattiaa pitkin takaisin paikalleen.

Hieman myöhemmin matkustamohenkilökunnan esinainen tuli keskustelemaan kanssamme matkustajien joukosta löytämänsä tulkin välityksellä. Saimme kuulla, että lentoemännät kielsivät kanssamatkustajaa auttamasta Minaa, koska he pelkäsivät, että mies vaatisi lentoyhtiöltä korvauksia, jos esimerkiksi hänen selkänsä vaurioituisi kantaessa. Tämä oli kummallista etenkin sikäli, että Minalle oli sanottu vastuuvapautuksen allekirjoittamisen yhteydessä, että hän voi tarvittaessa pyytää apua muilta matkustajilta, kunhan ei vain henkilökunnalta. Esinainen myönsi, että oli epäasiallista vaatia matkustajaa hankkimaan avanne, joka vaatii suuren leikkauksen. Hän puhui jotain kielivaikeuksista ja pahoitteli väärinkäsitystä. Meille kolmelle jäi epäselväksi, mikä väärinkäsitys tässä oikein oli. Selvää oli, että Minaa oli kohdeltu epäinhimillisesti.

Tapaus pilasi loppulennon tunnelman. Emme enää voineet muuta kuin kauhistella ja miettiä, millaisen valituksen tekisimme matkan jälkeen. Vieläkin ihmettelen, miten joku voi kieltää toiselta vessassa käymisen. Toisen ihmisen avun tarvitseminen ei anna kenellekään oikeutta estää perustarpeiden toteutumista.

Amu Urhonen

Kynnyksen puheenjohtaja

Itsenäisen ihmisen talvi

Eilinen itsenäisyyspäivä oli luminen ja kylmä. Sellaisena joulukuinen Suomi näyttäytyy useimpien mielikuvissa, mutta silti talvi tuntuu olevan joka vuosi yhtä suuri yllätys.

Monet vammaiset ystäväni toivoivat vammaisille ihmisille tosiasiallista itsenäisyyttä. Siis sitä, että voi päättää itse omista asioistaan ja kantaa oman osansa yhteisestä vastuusta. Yksi tärkeimmistä itsenäisyyden osista ja mahdollistajista on paikasta toiseen liikkuminen. Talvella se rajoittuu merkittävästi, koska talvikunnossapidosta ei ole huolehdittu asianmukaisesti. Pyörätuolilla tai rollaattorilla ei pääse lumessa etenemään. Liukkaalla maalla kaatuu helposti.

Asun melkein Tampereen keskustassa, mutta edes täällä jalkakäytäviä ei pidetä talvella asiallisessa kunnossa, vaikka autotiet aurataan asianmukaisesti. Suojateiden ylityspaikat on tukittu lumivalleilla. Jos haluan liikkua kaupungilla kaksin lapseni kanssa, tarvitsen kaksi avustajaa. Toinen työntää minua pyörätuolissa ja toinen lastani rattaissa. Yleensä minä kelaan itse. Voin vain kuvitella, kuinka huonosti laitakaupungilla pääsee liikkumaan.

Kun talvi yllättää, turvaudun kuljetuspalveluun. Se sentään takaa, että minun ei tarvitse perua menojani liikkumisongelmien takia. Paitsi että meillä Tampereella ja monessa muussa kaupungissa kuljetuspalveluiden toimivuus on vähintäänkin kyseenalaista. Aina, kun kaksi tai useampi vammaista tapaa toisensa, puhutaan kuljetuspalvelujen ongelmista. Niistä riittää juttua tunneiksi ja taas tunneiksi.

Helsingissä ja Tampereella on päätetty yhdistellä kuljetuspalvelumatkoja. Nykyään pitää selvänäkijän tavoin tietää, koska kokoukset päättyvät ja ostokset on maksettu, koska kyyti on tilattava hyvissä ajoin etukäteen. Ei tässä mitään, mutta yhdistelyn myötä auto on yhä useammin jäänyt tulematta, myöhästynyt paljon ja ollut asiakkaan tarpeisiin sopimaton (yleensä liian pieni). Vieraat kuljettajat eivät ole osanneet auttaa asiakasta oikein, eivät aina edes löytäneet häntä. Yhdistelyprosentit ovat jääneet kauas tavoitteista, eikä oletettua säästöä ole syntynyt. Muun muassa Espoo on jo luopunut yhdistelystä kokonaan.

Turussa ei yhdistellä, mutta siellä kulejtuspalvelujen tasoa on heikentänyt taannoinen invataksien kilpailutus. Kilpailutuksen voittanut yritys ajaa kalustolla, jonka turvallisuus ei täyttänyt edes lain minimikriteereitä. Vammaisjärjestöjen, muun muassa Kynnyksen, painostuksen ansiosta yritys paransi autojen turvavarustelua, mutta unohti perehdyttää kuskit niiden käyttöön. Invataksikyyti tilataan maksullisesta palvelunumerosta, vaikka periaatteessa matkan tilaamisesta ei pitäisi aiheutua ylimääräisiä kustannuksia. Tässä tapauksessa rahalla ei edes saa parempaa laatua, vaan kyydit ovat uuden firman myötä alkaneet myöhästellä ja jättää kokonaan saapumatta.

Valkeiden hankien keskellä tulee mieleen sekin, että kuljetuspalveluna saa vain 18 yhdensuuntaista asiointimatkaa kuukaudessa. Sillä pääsee yhdeksän kertaa johonkin ja takaisin, eikä missään voi poiketa matkalla. Ole siinä sitten itsenäinen.

Amu Urhonen, Kynnyksen puheenjohtaja

Onko vammaisten päivä vain kerran vuodessa?

Joulukuun 3. päivä julistettiin kansainväliseksi vammaisten päiväksi YK:n yleiskokouksen täysistunnossa lokakuussa 1992. Euroopassa päivää vietetään myös nimellä Euroopan vammaisten päivä. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota vammaisten oikeuksiin, hyvinvointiin ja ihmisarvoiseen elämään. Lisäksi päivä muistuttaa vammaisten ihmisten yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisen tärkeydestä.

Niin pitkät kuin vammaisten päivän perinteet jo ovatkin, Suomessa sen juhlinta on usein jäänyt varsin huomaamattomaksi. Joulukuu on toki muutenkin täynnä kaikenmoista juhlaa. Varmasti vammaisjärjestöt voisivat lisäksi omalla toiminnallaan nostaa päivän profiilia.

Itse olin tänä vuonna mukana Logomossa Turun Kynnyksen organisoimassa vammaisten päivän juhlassa. Tilaisuudessa pidettiin monta painokasta puheenvuoroa tasa-arvon tärkeydestä.  Lisäksi siellä muun muassa jaettiin Kynnys-palkinto vammaisten oikeuksien edistämisestä.

Vammaisten päivän näkyvä huomointi Turussa on ylipäänsä kiitettävä asia, josta toivoisi otettavan  nykyistä enemmän mallia pääkaupunkiseudullakin. Olisin kuitenkin toivonut näkeväni juhlapuhujien joukossa enemmän myös itse vammaisia henkilöitä. Näin luennointi osallistumisen oikeudesta ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi.

Puheet aktiivisuudesta sekä hyvinvoinnista ja ihmisarvosta eivät toivottavasti muutenkaan kuulu vain virallisiin juhlallisuuksiin vaan ne tulee pitää mielessä joka päivä.

 

Sanni Purhonen

tiedottaja

Kynnys ry