Kuukausittainen arkisto: kesäkuu 2012

Kynnyksen matkapäiväkirjasta

Kynnyksen tiedottaja ja Kynnys-lehden toimitussihteeri Sanni Purhonen oli 13–18.6 mukana Kynnyksen matkalla Bosnia-Hertsegovinassa tapaamassa yhteistyökumppaneita alueen vammaisjärjestöistä. Otteita matkapäiväkirjasta julkaistaan kesän aikana Kynnyksen blogissa.

 

Keskiviikko 13.6.2012

 

Saavumme (minä, Kynnyksen kehityssihteeri Tuomas Tuure sekä avustajani Hanna) Zagrebiin myöhään illalla ja kolmen hengen vastaanottokomitea pakkaa meidät isoon valkoiseen pakuun.

– Eihän haittaa, jos poltamme?, kuskimme Zeljko tiedustelee. Ei tietenkään, vastaamme varoen, ja niin alkaa kolmeen asti yöllä kestävä tupakansavuinen ja väsyneiden vitsien siivittämä matka Bosnian puolelle eli Banja Lukaan. Yö on tyyni ja kaunis, tähtiä on paljon. Perillä kolmelta yöllä paikallista aikaa nukahtaminen on helppoa.

 

Torstai 14.6.2012

 

Partnerin järjestön tiloissa Tuomas Tuure kertaa matkan suunnitelmia. Missä on Olivera Mastikosa? Entä edellisillä matkoilla tavattu Boyen? Hän työskentelee muualla, meille kerrotaan. Oliveran työ ministerin avustajana taas vie nykyään paljon aikaa, mutta hän ei ole koskaan kaukana, muut toimistossa vakuuttavat.

Partnerilla työskentelee tätä nykyä melko vakituisesti 8 henkilöä. Resurssit ovat kutistuneet, mutta he yrittävät kovasti. Nuori Vanja Colic on nyt järjestön johdossa. Hän on osaava, mutta hieman ujo, eikä oikein osaa englantia, joten tyytyy nopeasti kuuntelijan rooliin.

Tuomas mainitsee, että nyt pitäisi suunnitella projekteja vuosille 2013–2015 tilanteessa, jossa rahoitus on tiukassa. Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittäminen ja toimeenpano on Partnerille selvä prioriteetti, mutta kantonien sekavan lainsäädännön takia se on haasteellista.

– Päättäjille on helpompaa, jos vammaiset työskentelevät kotona, eivätkä sen ulkopuolella, joku toteaa lakonisesti.

Vielä synkempi on kehitysvammaisten tilanne.

– He ovat laitoksissa, emmekä me oikein osaa auttaa heitä. Meillä ei ole sellaiseen asiantuntemusta.

 

Partner-vierailun aikana haastattelen myös runokirjan kirjoittanutta graafista suunnittelijaa Jovania. Hän on muun muassa suunnitellut kaavat lastensairaalaa varten. Hänen runokirjansa on käännetty italiaksikin. Miten hän oikein päätyi järjestötöihin?

– No,  Zeljko lupasi minulle vaimon. Se ei onneksi toteutunut. Teen tätä itselleni ja muille, vitsailija vakavoituu.

Kirjoittajanakin hän on romantikko. Hyviä aiheita ovat rakkaus, yksinäisyys ja suru.

 

Partnerin toimistossa tapaamme viimein kuulun Oliveran, uutta Social Protection -lakia käsittelevässä tilaisuudessa.

Ensiksi katsomme kotikutoista Access Denied -videota, jonka pääosassa on lakia opiskeleva Ogkie. Myöhemmin hän tosin kertoo meille, että opiskelisi kenties mieluummin musiikkia. Oikeuksistaan on kuitenkin hyvä tietää.

Kuten filmiltäkin näkee, saavutettavuus on totta Bosnia-Hertsegovinassa vain osittain. Banja Lukan tilanne on keskimääräistä parempi. Kampus ei kaikilta osin ole saavutettava, ja päällimmäiseksi jää tunne, että se jo sinänsä rajoittaa näiden nuorten vaihtoehtoja, kun he suunnittelevat tulevaisuuttaan.

– Jotta vammaispalvelut toteutuisivat, ihmiset pitäisi saada tietoisemmiksi ja hakemaan niitä, kuten Olivera puheessaan toteaa.

Näin on esimerkiksi taksipalvelujen osalta. Siitä löytyy yhtymäkohta Suomeen. Tietämättömyyden takia vammaisten ihmisten itse pitäisi kaikkialla kouluttautua yhä enemmän, esimerkiksi juristeiksi. Siten eri alueiden hallintoelimiä voisi haastaa oikeuteen, jos oikeudet eivät toteudu.

Ajatus saa tilaisuuden yleisön innostumaan. Kenties lainopillisen koulutuksen tukeminen voisi olla tuleva projektikohde? Lisäksi on muistettava, että jopa hyvää tarkoittavat perheenjäsenet voivat olla haitaksi vammaisten nuorten koulutukselle, yleisöstä huomautetaan. Perheiden sisällä on lojaaliutta, mutta myös riippuvuutta.

 

Biljana Vukadinovíc on yksi niistä nuorista, joille maailma on avautunut henkilökohtaisen avun myötä. Hän kertoo tarkemmin kokemuksistaan.

– En oikein edes tajua, miten pärjäsin aiemmin. Nyt voin tehdä kaikkea mitä haluan, eikä minun tarvitse asettaa tarpeitani järjestykseen vain välttämättömistä lähtien. 90 tuntia avustusta kuukaudessa ei toki ole paljon, toivoisin, että enempääkin olisi mahdollisuus.

Biljana kertoo pitävänsä erityisesti matkustamisesta. Hyvä avustaja osaa hänen mukaansa kuunnella ja ymmärtää avustettavan yksilölliset tarpeet.

– Jokainen elämä on omanlaisensa. Jotta voi elää itsenäisesti, on opittava niin hyvästä kuin pahasta.

 

SP