Kuukausittainen arkisto: tammikuu 2012

tietoisku kehitysmaiden vammaisten naisten seksuaalisuudesta

Pidin tänään Educa-messuilla tietoiskun vammaisten naisten seksuaalisuus- ja lisääntymisterveydellisiin oikeuksiin liittyvistä kehitysyhteistyökysymyksistä. Aihe herätti kiinnostusta ja keskustelua myös tietoiskun jälkeen. Tietoisku liittyi Väestöliiton ja Vammaiskumppanuuden viime vuonna ilmestyneeseen Ilman esteitä -kirjaseen. Tietoisku oli seuraavanlainen:

Vammaisten naisten seksuaalisuus

Muutama vuosi sitten Kynnys ry:n ja keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen yhteisessä hankkeessa keskusteltiin tulevista teemoista. Kynnys on ihmisoikeusjärjestö, joten on selvää, että halusimme tehdä jotain ihmisoikeuksiin liittyvää. Toinen kriteeri oli, että tuleva jatkohanke vastaisi todellisiin tarpeisiin.
Aiheeksi valikoitui seksuaalisuus- ja lisääntymisterveydelliset oikeudet. Ei siksi, että siitä olisi pidetty kiihkeitä puheenvuoroja, vaan siksi, että keskiaasialaiset naiset olivat kokeneet, että seksuaalisuudesta heidän on vaikeaa saada tietoa ja tukea ilman kansainvälistä yhteistyötä. Vammaisuus ja seksuaalisuus ovat viidessä kumppanimaassamme tabuja erikseen, joten voitte kuvitella, kuinka aktiivisesti niistä vaietaan yhdessä.
Vammaisena naisena minun on ollut hyvin helppo keskustella keskiaasialaisten kumppaneidemme kanssa. Ongelmat ovat samanlaisia, vaikka mittakaava on eri.
Vammaisuus ei yleensä ole ongelma, mutta asenteet ovat. Tiedonpuute on iso ongelma sekä vammaisille naisille että heidän perheilleen. Myös lääkärit, opettajat ja muut ammattilaiset tietävät usein vain vähän, jos ollenkaan, vammaisten seksuaalisuudesta. Ei ole harvinaista, että vammainen ihminen jää vaille seksuaalivalistusta, vaikka muut saisivat sitä.

Oikean tiedon puuttuessa tullaan levittäneeksi vääriä uskomuksia. Helposti kuvitellaan, että vammainen ihminen ei kykene esimerkiksi harrastamaan seksiä, koska ei ole koskaan kuultu, että joku vammainen olisi harrastanut seksiä. Sehän ei tietenkään ole totta, koska seksin harrastamiseen on olemassa lukemattomia, yhtä hyviä tapoja.

Tietämättömyys ja ennakkoluulot altistavat vammaiset naiset ja tytöt seksuaaliselle väkivallalle. Itseään on vaikea puolustaa, jos ei tiedä, missä omat rajat kulkevat. Jos ei ole kommunikointitapoja, on vaikea kertoa, jos jokin tuntuu pahalta. Jos on riippuvainen läheisten avusta, on ehkä vain kestettävä.

Keskiaasialaiset kumppanimme ovat rohkeita naisia. He ovat tehneet paljon, että vammaiset ihmiset ja heidän lähipiirinsä saisivat tarvittavaa tietoa ja tukea. Vertaistuella on valtavan suuri merkitys.
Tässä hankkeessa on tullut todistettua sekin, että kehitysyhteistyö on tosiaan yhteistyötä, eikä yksipuolista apua rikkaalta maalta köyhälle. Keski-Aasian innoittamana me Suomessakin aloittelemme seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeushanketta.
Amu Urhonen
Kynnyksen puheenjohtaja

Kynnys tapasi liikenneministerin

Matkustin taannoin Tampereelta Helsinkiin taksilla. Juna, jonka piti olla
esteetön IC2, olikin tavallista pikajunakalustoa, ilman pyörätuolihissiä. VR
maksoi taksikyydin. Se saattaa kuulostaa ylelliseltä, mutta taksimatka jää
mukavuudessa ja käytännöllisyydessä kauaksi junasta. En päässyt vessaan, en
voinut lukea, en saanut ravintolavaunusta syötävää ja juotavaa. Lisähaasteen
toi 8 kuukauden ikäinen tyttäreni, joka vihaa autoilua vähintään yhtä paljon
kuin minä.

Rasittavan matkan jälkeen pääsimme onneksi ajoissa sinne, mihin
varsinaisesti oltiin menossa: liikenne- ja viestintäministeriöön tapaamaan
liikenneministeri Merja Kyllöstä. Mukanani tapaamisessa oli Kynnyksen
toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä, jonka ansiosta ministeriöön pääsee nykyään
myös pyörätuolilla.

Puolen tunnin keskustelussa kävimme läpi joukkoliikenteeseen liittyviä
ongelmia vammaisten ihmisten kannalta. Aikaa oli niin vähän, että pystyimme
nostamaan esiin vain suuret kysymykset, mutta jätimme Kyllöselle lisäksi
yksityiskohtaisemman paperin, johon hän lupasi perehtyä myöhemmin. Toisaalta
aika käytettiin niin tehokkaasti asiakysymyksiin, että saimme monta asiaa
käsiteltyä.

Iso ongelma tällä hetkellä on, että kaukoliikenteen bussit eivät ole
esteettömiä, vaikka teknisiä ratkaisuja on olemassa. Esitimme, että Kyllönen
veisi eteenpäin lainsäädäntöä, joka velvoittaisi bussiyhtiöt käyttämään
esteetöntä kalustoa tulevaisuudessa. Bussiliikenteen pitäisi muutenkin olla
käyttäjälähtöisempää.

Myös junista puhuttiin paljon. Esillä olivat asemien ja junien
esteettömyys, rataverkon kattavuus ja avustajakäytännöt. Kyllönen totesi, että
hänen yhteistyönsä VR:n kanssa on alkanut hyvin, joten hän arveli, että
viestimme otetaan siellä vakavasti.

Amu Urhonen
Kynnyksen puheenjohtaja

Hauskuutusta

 

Viihdeohjelma Putouksesta on taas tullut puheenaihe, ainakin iltapäivälehdistössä. Viime vuoden voittajan Riku Niemisen sketsihahmo, rollaattorilla liikkuva vanhus Hieno Åhlgreen, on kuumentanut tunteet. Osa katsojista pitää vitsiä vanhuksia ja vammaisia loukkaavana. Kun ohjelman ensimmäisessä jaksossa näkyi tänä vuonna vielä huutokauppasketsi, johon lisättiin puhevika ja pakkoliikkeet, kuohunta oli taattu.

Huumoria voi tietenkin tehdä hyvin tai huonosti. Ei mainittu huutokauppa minuakaan huvittanut. Kysyä silti sopii, kuinka moni vammaisten puolesta loukkaantuneista mahtoi tälläkään kertaa olla itse vammainen? On todella surullista, jos vammaisuus nähdään aina niin suurena tragediana, ettei siitä voi löytää huumoria. Yhtä lailla harmittavaa tai vähintään laiskaa käsikirjoittamista on, jos vammaisuus tai vamma itsessään on stereotyyppisesti se ainoa naurun aihe.

Kokonaan toisenlaista ajattelua edustaa esimerkiksi fantasiasarja Game of Thrones. Lyhytkasvuinen näyttelijä Peter Dinklage on ansaitusti saanut kaikki mahdolliset palkinnot roolisuorituksesta Tyrion Lannisterina, joka ei ole lainkaan mustavalkoinen vammainen hahmo.

Kiitospuheessaan tällä viikolla pidetyssä Golden Globe -gaalassa Dinklage osoitti myös, että uskottava esiintyminen mahdollistaa tärkeät yhteiskunnalliset kannanotot. Hän nimittäin mainitsi puheen lopuksi toisen lyhytkasvuisen näyttelijän Martin Hendersonin. Henderson vammautui vakavasti lokakuussa jouduttuaan tuntemattoman henkilön heittelemäksi baarissa. Jonkun mielestä kyseinenkin tapaus saattaa olla hauska. Siitä ajatuksesta olisi jo syytäkin loukkaantua.

Sanni Purhonen

Kynnys ry

Herätys VR!

Yritin ostaa itselleni ja avustajalleni junalippua Helsingistä Turkuun ja takaisin VR:n internetpalvelusta. Oman lipun hankinta sujui helposti, mutta avustajan lipun kohdalla alkoivat vaikeudet. Ohjeissa sanottiin, että oman lipun ostamisen jälkeen vammaisen henkilön pitää soittaa VR:n maksulliseen asiakaspalvelunumeroon saadakseen hankittua avustajalle maksuttoman saattajalipun. (Tämä on hieno asia!)

Soitimme numeroon, mutta emme päässeet edes jonotukseen, vaan automaatti kehotti soittamaan myöhemmin uudestaan. 1 1/5 tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä asemalle hankkimaan avustajan saattajalippua. En itse mennyt asemalle. Asemalla taasen myyjä ei aluksi halunnut antaa saattajalippua, koska se olisi hänen mukaansa pitänyt ostaa yhtä aikaa vammaisen ihmisen lipun kanssa. Myyjä ei tiennyt, että saattajalippua ei voi hankkia nettipalvelusta. Hän kuitenkin heltyi antamaan lipun. Miksi tämä on niin vaikeaa?

Kiinnittäisin myös VR:n ja rataviranomaisten huomiota siihen, että esim. Riihimäen asemalla laiturit eivät ole matalalattiajunien tasolla vaan paljon alempana. Siksi pyörätuolilla ei kannata matkustaa Riihimäelle matalalattiaisilla lähijunilla. Vaikka mm. IC2- junissa on irtoluiskat, näissä lähijunissa niitä ei ole. Tietysti Riihimäelle voisi rakentaa väliaikaisen korokkeeen matalalattiajunia varten siksi, kunnes laiturit saadaan kokonaan korjattua. Mutta silloinhan elämä olisikin helppoa.

Kalle Könkkölä