Kuukausittainen arkisto: helmikuu 2011

KESTÄVÄ KEHITYS EDELLYTTÄÄ ESTEETTÖMYYTTÄ

Viime vuosikymmeniin asti suunnittelun ja rakentamisen lähtökohtana ovat olleet aikuisen täysikasvuisen miehen mitat ja toimintakyky. Kuitenkin vain osa ihmisistä vastaa tätä arkkitehtuurissa historiallisesti käytettyä ihmiskuvaa. Ihmiskunta muodostuu todellisuudessa kirjavasta joukosta eri-ikäisiä, -kokoisia ja eri tavoin toimintakykyisiä yksilöitä. Esteettömässä suunnittelussa ja rakentamisessa tarkoituksena on saada aikaan kaikille näille ihmisille mahdollisimman hyvin soveltuvia rakennuksia, laitteita ja ympäristöjä. Vammaisten ihmisten kannalta ympäristön esteettömyys on ihmisoikeus.

Kestävä kehitys seisoo kolmen tukijalan varassa, ekologisuuden, taloudellisuuden ja sosiaalisuuden. Viimeksi mainittuun kuuluu oleellisesti esteetön rakentaminen.

Kestävän kehityksen neljäs tukijalka on poliitikkojen vastuullisuus. Suunnittelijoiden ja rakentajien pitäisi ottaa vastuu rakennusten käyttäjistä vuosikymmeniksi eteenpäin eikä vain tavoitella lyhytnäköistä voittoa. Mikäli he eivät tätä tee, vastuu on poliitikoilla ja viranomaisilla. Rakennusten käyttäjien oikeuksien kannalta riittävät, selkeät esteettömän lopputuloksen takaavat rakentamismääräykset ovat välttämättömiä.

Usein väitetään esteettömyyden tulevan kalliiksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Esteettömyys on viisasta investointia tulevaisuuteen. Esteellisestä ympäristöstä aiheutuu sekä suoria että välillisiä kustannuksia sen käyttäjille. Usein käy niin että tiettyyn käyttötarkoitukseen suunniteltu rakennus muutetaan myöhemmin toiseen tarkoitukseen. Päiväkodista saattaa tulla kehitysvammaisten ihmisten asuintalo tai dementiakoti. Opiskelija-asuntola saattaa toimia osan vuodesta hotellina. Esteettömyys mahdollistaa erilaiset käyttötarkoitukset taloudellisesti.

Ihmisen tulisi voida halutessaan asua kotonaan koko elämänkaarensa ajan. Hänen tulisi voida vierailla ystäviensä ja sukulaistensa luona ilman esteitä. Jokaisessa asunnossa sen olemassaoloaikana jossakin vaiheessa asuu pysyvästi henkilö, joka on liikkumisesteinen. Samoin puolella ihmisistä on lähipiirissään liikkumisesteinen henkilö.

On hämmästyttävää että nykyisiäkin esteettömyysmääräyksiä pidetään liian kovina ja pyritään jättämään ne huomiotta. Omakotitaloihin ei tehdä esteetöntä sisäänkäyntiä. Pienten kerrostaloasuntojen hygieniatiloista tingitään. Vammaisista ja vanhuksista suuri osa on erittäin pienituloisia eikä heillä ole varaa suuriin, kalliisiin asuntoihin. He tarvitsevat esteettömän ja omiin tuloihinsa sopivan asunnon. Myös pieniin uusiin asuntoihin on hygieniatila tehtävä esteettömäksi.

Kuntien tulisi kaavoituksessa ja asuntorakentamisessa pyrkiä määrätietoisesti esteettömyyden edistämiseen. Hyvällä asemakaavoituksella aikaansaadaan mahdollisuus esteettömien asuntojen suunnitteluun järkevästi ja taloudellisesti. Toisaalta kaava voi myös estää toimivien ja esteettömien asuinrakennusten suunnittelun. Ahtaat pientalotontit ja tasoero asuintalon sisäänkäynnissä ei ole kestävän kehityksen mukaista suunnittelua. Taloon ei pääse ja korjaaminen on kallista. Myös sellainen kaava on huono ja syrjivä, joka edellyttää liikkumisesteisen henkilön aivan uusissakin kerrostaloissa sisään päästäkseen kiertävän takaoven kautta, kun pääoven kautta pääsee vain portaita. On nurinkurista ja väärin että sen, jonka on hankala liikkua, on taloon tullessaan kuljettava pitkä lisämatka.

Mikä kerran on rakennettu on aina kallis muuttaa tai korjata jälkeenpäin. Siitä huolimatta myös esteiden poistaminen olemassa olevista rakennuksista on välttämätön tehtävä ennemmin tai myöhemmin. Koska vanha asuntokanta yleensä on huonosti liikkumisesteisten käyttöön soveltuvaa, kaikelta uudisrakentamiselta tulisikin vaatia esteettömyyttä. Ei ole järkevää eikä kestävän kehityksen periaatteiden mukaista jättää tulevien polvien perinnöksi enää yhtään uutta huonosti käyttäjiä palvelevaa rakennusta. Niitä meillä on jo tarpeeksi ennestään.

Maija Könkkölä,  arkkitehti SAFA

Ympäristön esteettömyys on ihmisoikeus

Vammaisvastaiset asenteet ovat suurin ongelma esteettömyysajattelun edistämisessä. Suomi on selvästi jäljessä muista pohjoismaista tässä suhteessa. Esteettömyys rakentamisessa, jonka tulisi kestävän kehityksen yhtenä keskeisenä osatekijänä olla lähtökohtana suunnittelulle, ei vielä ole maassamme läpikäyvänä periaatteena kaikessa rakentamisessa.Rakennuslainsäädännössä ja määräyksissä olevia minimivaatimuksia ei läheskään aina noudateta, niistä pyritään jatkuvasti tinkimään, eivätkä ne toisaalta edes riitä esteettömän ja toimivan ympäristön aikaansaamiseksi.

Uudistuotannossa rakennuksen tulevan käyttäjän tilanne on heikko jos rakennuttaja ei pyri mahdollisimman hyvään ja toimivaan lopputulokseen vaan tinkii esteettömyysvaatimuksista etsien tapoja kiertää niitä ja tavoitellen itselleen taloudellista hyötyä toimivuuden kustannuksella. Esteettömyyden hintaa tutkittaessa on todettu, ettei esteellinen rakennus ole suinkaan taloudellisempi kuin esteetön, päin vastoin se on erittäin huono investointi tulevaisuutta ajatellen. Kun tiedetään jo valmiiksi rakennetun ympäristön olevan täynnä esteitä joiden korjaaminen on kallista ja monesti myös erittäin hankalaa, ei ole mitään järkeä rakentaa uusia esteellisiä rakennuksia.

Valtion ja kuntien tuella rakennetaan jonkin verran hissejä vanhoihin asuintaloihin. Lähinnä rakennussuojelullisista syistä ei yleensä edes pyritä tässä yhteydessä esteettömään lopputulokseen vaan tavaksi on tullut vanha porrashuone säilyttäen rakentaa hissi välitasanteen tasoon jolloin hissistä ei pääse tasossa kerroksiin. Tämä on ymmärrettävää silloin kun on kyseessä säilytettävät interiöörit mutta toiminnallisesti lopputulos on kyseenalainen. Hissit pitäisi yleensä rakentaa olemassaoleviin asuinrakennuksiin niin että rakennus hissin asentamisen jälkeen on esteetön. Joitain hyviä esimerkkejä on myös tällaisista ratkaisuista mutta ne ovat poikkeus.

Edellä mainitusta syystä ei ole mitään perustetta rakentaa uusia asuinrakennuksia jotka eivät ole esteettömiä. Yhteiskunnan antamilla määräyksillä ja ohjeilla pitäisi huolehtia kaiken uudisrakentamisen esteettömyydestä ja suunnittelijat olisi koulutettava sekä asenteiltaan että tiedoiltaan ja taidoiltaan toimimaan näiden periaatteiden mukaisesti.

YK:n v. 2006 hyväksymä vammaisten henkilöiden ihmisoikeussopimus edellyttää esteetöntä rakennettua ympäristöä. Myös Suomi ja EU ovat allekirjoittaneet em. sopimuksen. Esteettömyyttä rakennetussa ympäristössä voidaan perustellusti pitää ihmisoikeutena. Ei ole oikein eikä viisasta rakentaa esteellistä syrjivää ympäristöä kun asia on vihdoinkin tiedostettu ja hyväksytty korkealla tasolla kansainvälisesti.
Päättäjät, herätkää!

Maija Könkkölä, arkkitehti SAFA


Miksi esteettömyys on niin vaikeaa

Esteettömyys rakennuslautakunnassa

Tarkoitukseni on käsitellä tässä kirjoituksessa välähdyksittäin niitä kokemuksia, joita olen saanut viiden rakennuslautakuntavuoden aikana esteettömyyteen liittyvissä asioissa. Lisäksi esittelen joitakin kokemuksia Kynnys ry:n toiminnasta esteettömyysasioissa. Joiltakin osin nämä liittyvät myös vanhoihin rakennuksiin ja suojeltuihin rakennuksiin.

Esteettömyyden edistäminen on ollut varsinaista tervanjuontia. Rakennusala kokonaisuudessaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta on vastustanut kaikilla mahdollisilla tavoilla esteettömyyden lisäämistä. Varsinainen läpimurto on vielä nurkan takana. Läpimurrolla tarkoitan sitä, että laajasti ymmärrettäisiin, että kyse on vammaisten ihmisten ihmisoikeuksista. Eikä ainoastaan perinteisten vammaisten, vaan kaikkien huonosti liikkuvien ihmisten.

Rakennuslautakunta pääsee ani harvoin käsittelemään vanhojen suojeltujen rakennusten rakennuslupia. Lupahakemuksia on vain silloin tällöin ja monta kertaa virasto käsittelee ne, eivätkä ne tule lautakuntaan asti.

Katajanokan vankila

Ensimmäiseksi mieleen nousee Katajanokan vankilan muuttaminen hotelliksi. Muutoksia oli tietenkin tehtävä melkoisesti alkaen siitä, että vankikopit olivat liian pieniä hotellihuoneiksi ja myös sellien ikkunat olivat liian pienet hotellihuoneeseen. Tästä syystä sellejä yhdistettiin isommiksi huoneiksi ja niihin tehtiin uusia ikkunoita. Ehdotin rakennuslautakunnan käsittelyssä, että olisi kohtuullista tehdä muutaman sellin ovi leveämmäksi pyörätuolin mahtumista varten. Näin ei kuitenkaan voitu tehdä historiallisten arvojen takia. Samaan aikaan kuitenkin tehtiin uusia ikkunoita ja purettiin seiniä. Tämä esimerkki kuvaa minun kokemuksiani. Vammaisten ihmisten takia ei voida leventää yhtään ovea, mutta enemmistölle voidaan tehdä ikkunat.

Toinen esimerkki liittyy vanhojen kerrostalojen porraskäytäviin ja hisseihin. Katajanokalla on talo, jossa asuu paljon ikääntyneitä asukkaita, jotka haluaisivat päästä asuntoihinsa hissillä. Talossa on kolme porraskäytävää, joista yhteen on asennettu 30-luvulla hissi. Kaavassa on merkintä, jonka mukaan porrashuonetta ei saa turmella. Rakennuslautakunta piti katselmuksen ja päätti myöntää luvan sillä edellytyksellä, että hissi suunnitellaan ja rakennetaan korkealaatuisesti. Uudenmaan ympäristökeskus riitautti asian, ja oikeus eväsi lopulta hissin rakentamisen. Minusta tämä oli kohtuutonta. Asukkaat ja asuntojen omistajat ovat nyt omien kotiensa vankeja.

Kruunuhaassa on vastaavanlainen porraskäytävä, jossa on kuitenkin 60-70-luvulla vaihdettu ovia ja kaiteita, joten porraskäytävä ei ole alkuperäinen. Rakennuslautakunta myönsi hissin rakentamisluvan, mutta asia riitautettiin. Oikeus kuitenkin salli hissin rakentamisen. On tavallaan irvokasta, että siellä missä oli jo ehditty tuhota vanhaa porrasmiljöötä, hissin rakentaminen oli mahdollista.

Pihlajamäki

Pihlajamäessä päätettiin suojella vanhoja 70-luvun lamellitaloja. Kaavassa kiellettiin seitsemän talon kohdalla hissin rakentaminen porraskäytävään tai talon ulkopuolelle. Perusteluna oli talojen ainutlaatuisuus. Ymmärrän tavallaan toimen, mutta hissien kieltäminen näinkin uusissa taloissa tuntui ennenkuulumattomalta. Rakennuslautakunta puolsi lausunnossaan hissien rakentamista korkeatasoisina. Kynnys ry valitti kaavasta ja hävisi jutun Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa. Näin kävi, vaikka perustuslaki kieltää syrjinnän vammaisuuden perusteella. Samoin YK:n vammaisten oikeuksien sopimus, jonka Suomi on allekirjoittanut, pitää esteettömyyttä ihmisoikeutena. Oma tulkintani on, että esteettömyyttä ei ymmärretä vielä edes korkeimmissa oikeusasteissa ihmisoikeuskysymykseksi.

Yleiset tilat

Yleiseen käyttöön tarkoitettujen tilojen kohdalla on menty paljon eteenpäin – varsinkin uudisrakentamisessa. Vanhoja arvorakennuksiakin on korjattu paljon esteettömämmiksi. Luettelo alkaa olla näyttävä: Ateneum, Helsingin tuomiokirkko, Vanhakirkko, Kansallismuseo, Kansallisteatteri, Johanneksen kirkko, Säätytalo, Rikhardinkadun kirjasto, Agricolan kirkko, Ritarihuone. Esimerkkini ovat Helsingistä, koska tunnen ne parhaiten.

Toki ongelmiakin on, kuten Valtioneuvoston linna, Smolna, Uspenskin katedraali jne. Oma havaintoni on, että Museovirasto on valmis etsimään esteettömiä ratkaisuja, mutta Helsingin kaupunginmuseon kanssa ei ole syntynyt oikein keskusteluyhteyttä.

Kuten alussa mainitsin, olen vain muutaman kerran ollut mukana vanhojen suojeltujen rakennusten lupakäsittelyissä. Yksi vanha talo tulee kuitenkin vielä mieleeni. Kävin yliarkkitehti Juha Pulkkisen kanssa jopa katsastamassa Pörssin tilan suunnittelijoiden kanssa. Uusi hissi olisi ollut esteettömyyden kannalta oikea ratkaisu ja hissille löytyi jopa paikka, mutta se jäi toteutumatta taloudellisista syistä. Vanhan pörssisalin esteettömyys saatiin lopulta hoidettua hyvin sijoitetun luiskan avulla. Sali otettiin kokous ja ravintolakäyttöön.

Asuminen

Arkipäivän työ rakennuslautakunnassa liittyy asuinrakennusten rakennuslupiin. Seuraavassa käsittelen kiistanalaisia esteettömyysasioita omien havaintojeni perusteella.

Näkyvin ristiriita on liittynyt siihen, täytyykö omaan asuintaloon päästä etuovesta vai riittääkö pihanpuoleinen ovi. Rakennuslautakunta muutti mielipiteensä asiasta vuonna 1999. Minä sain asiasta syyt niskoilleni, kun Helsingin asuntotuotantotoimikunta (ATT) oli rakennuttamassa Arabian ns. helmeä, hienoa modernia asuintalokorttelia. Talo oli hieno, mutta siihen liittyi vakava ongelma – esteetön kulku pääliikennesuunnasta edellytti koko korttelin kiertämistä.

Rakennus ei saanut sellaisenaan rakennuslupaa, vaan lautakunta edellytti esteetöntä pääsyä rakennukseen kadun puolelta. Tästä nousi meteli, ja ATT syytti lautakuntaa kauneuden tuhoamisesta. Lautakunnan puheenjohtaja taas syytti minua liiallisesta vallasta ja kohtuuttomuuksiin menemisestä. Minusta ei ole kohtuuton vaatimus, että omaan kotiinsa pääsee etuovesta. Ei ole kohtuullista, että ne, joilla on vaikeuksia kulkea, kuten rollaattoria käyttävät vanhukset, joutuvat kulkemaan pitkän kiertotien, kun vaivattomasti kulkevat pääsevät oikotietä.

Pääsy etuovesta on nyt uusi linjaus, eikä se ole mahdoton vaatimus, kun taloa ei ole rakennettu eikä viivaakaan piirretty. Vanhat talot ovat asia erikseen.

Asuinrakentamiseen liittyy muitakin jatkuvan keskustelun alaisia kysymyksiä, kuten se, pääseekö parvekkeelle, pääseekö terassille, onko inva-wc:tä , minkälainen on talon sauna jne. Invamitoitettu tai esteetön wc herättää paljon tunteita. Asiantuntemattomat puhuvat usein hehtaarivessoista, vaikka tosiasiassa ns. tavanomaisen wc:n ja esteettömän wc:n kokoero on rajallinen. Otan esimerkiksi erään nuorisoasuntokohteen, jossa esteetön wc oli 1,5-2 m² suurempi kuin tavanomainen. Nuo pari neliötä ovat hyvin arvokkaita kaikille asukkaille. Tiedämme kuinka suuri tilantarve wc:ssä ja kylpyhuoneissa on.

.

Kahvilat

Helsingissä on viimeisen 10 vuoden aikana syntynyt runsaasti kahviloita erilaisiin vanhoihin tiloihin. Suurin osa näistä on esteellisiä. Ne ovat muutaman askelman päässä, eikä niissä ole esteetöntä vessaa. Voisin luetella ulkomuistista parikymmentä paikkaa, mihin pyörätuolilla tai rollaattorilla ei ole menemistä. Yksi on jopa samassa talossa missä itse asun.

Helsingissä on määräyksiä tulkittu siten, että jos kahvilassa on alle 25 istumapaikkaa, sen ei tarvitse olla esteetön. Tämä koskee vanhoihin rakennuksiin usein ahtaisiin liiketiloihin tehtyjä kahviloita. Ei ole ihme, jos kahviloiden lupapapereissa on lähes aina 24 istumapaikkaa. Tällainen kehitys rajoittaa merkittävästi huonosti liikkuvien kahvilaelämää. Kahvilat ovat myös kokoontumistiloja, joten minun mielestäni niiden tulisi aina olla esteettömiä. Näitäkin ratkaisuja onneksi löytyy, vaikkakin harvoin.

Lopuksi

Kuten sanoin kirjoitukseni alussa, rakennusala on täynnä vammaisvastaisia ja esteettömyyteen vihamielisesti suhtautuvia ammattilaisia. Tätä on vaikea ymmärtää. Esteettömyys tuo rakennukset kaikkien käyttöön ja antaa huonosti liikkuville uuden elämän . Rakennettu ympäristö on täynnä esteitä ja valtaosa huonosti liikkuvien ulottumattomissa. Tämä unohtuu usein. Luullaan, että vuosikymmeniä käyty keskustelu olisi muuttanut ympäristön esteettömäksi. Odotan, että suunnittelijat ja rakentajat asettautuisivat esteettömyyden puolelle eivät aina sanoisi kannattavansa esteettömyyttä, mutta…

Ne kaksi neliötä vessassa nostavat kansantuotetta ja helpottavat kaikkia. Ne myös lisäävät rakentajien voittoja. Hissiteollisuus saisi olla ikionnellinen vammaisista, jotka ajavat esteettömyyttä, koska se on lisännyt hissituotantoa.

Kaupunki elää ja muuttuu alinomaa. Myös tilojen käyttötarkoitukset muuttuvat. Siksi mitään uutta rakennusta ei kannata tehdä esteelliseksi.

Mistä lisää joustavuutta vammaisten tulkkivälitykseen?

Teksti: Riku Virtanen, Kynnys ry:n pj

Tulkkipalvelun järjestämistä koskevan lakiuudistuksen yhteydessä
esitettiin vuonna 2009, että tulkkipalvelun käyttäjän oikeudelliseen
asemaan ei tehdä sisällöllisesti muutoksia. Uudistukseen on liittynyt monia
ongelmia. Tulkkitilausten välittämisessä on eroteltu kuurosokeat ja muut
tulkkipalvelun käyttäjät. Huolimatta siitä, että Vaikka lain 10 §:ssä
säädetään, että tulkkipalvelua toteutettaessa on otettava huomioon
tulkkipalvelun käyttäjän toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet,
niin tästä huolimatta tulkkivälitys ottaa huomioon vain kuurosokeiden
toivomukset.

Monet viittomakieliset kuurot ovat leimautuneet tyhmiksi tai muuten asiaa
ymmärtämättömiksi, kun tulkkaavaa tulkkia ei ole voinut toivoa nimeltä,
vaan tilaisuuteen on välitetty kilpailutuksessa ylös sijoittuneen tuottajan
tulkki, joka ei ole pärjännyt tilanteessa. Tulkkeja on välitetty kuin takseja,
vaikka ihmisten osaaminen vaihtelee suuresti toisin kuin navigaattorilla
varustettujen autojen.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat antaneet
useampia ratkaisuja, joissa kuntia on muistutettu yksilöllisten tarpeiden
huomioon ottamisesta, jota edellyttää laki sosiaalihuollon asiakkaan
asemasta ja oikeuksista (4 §). Tulkkipalveluita säätelevän lain 10 §:n
soveltamisesta ei vielä ole ratkaisukäytäntöä, mutta odotettavissa on, että
Kelan nykyistä linjaa ei kaikilta osin pidetä lainmukaisena, sillä
tulkinkäyttäjien oikeus toimivaan tulkkipalveluun on katsottavissa
Suomen perustuslain 17 §:ssä suojatuksi oikeudeksi, jota ei voida
syrjäyttää vain kilpailutusjärjestykseen vetoamalla.

Tulkinkäyttäjillä tulisi olla oikeus saada sellainen tulkki, jota he
ymmärtävät ja joka kykenee suoriutumaan tehtävästä. Kelan järjestelmä on
joissain tilanteissa huomioinut heikosti sen, että viittomakieliset
käyttävät toisistaan poikkeavaa viittomakieltä, ja tästä johtuen on paljon
viittomakielisiä, joille tulkkaavan tulkin pitää osata näiden käyttämää
viittomakieltä tullakseen ymmärretyksi. Pelkästään viittomakielen tulkin
tutkinto ei tällöin riitä.

Selkeä huononnus uudessa järjestelmässä on tulkkitilauksen vahvistamisen
yhteydestä puuttuva tieto tilanteeseen välitetyn tulkin nimestä. Tulkin
nimen ilmoittamatta jättämistä perustellaan sillä, että tulkki saattaa vaihtua
useita kertoja, ja järjestelmää rasittaisi näistä muutoksista ilmoittaminen.
Kun otetaan huomioon, miten suuri vaiva tulkinkäyttäjille tulkin nimen
ilmoittamatta jättäminen on, voidaan pohtia, onko järjestelmä
asiakaslähtöinen, ja oikeuttaako tulkkivälityksen puutteelliset järjestelmät
ja välittäjien alimitoitettu resurssi sen, että järjestelmän ei tarvitsisi
olla toimiva tulkinkäyttäjälle.

Tulkkitilauksen tekemiseen on useita tapoja. Käytännössä on ilmennyt, että
monille kuurosokeille taktiilia viittomakieltä käyttäville henkilöille
tulkin tilaaminen on vaikeutunut entiseen verrattuna. Esimerkiksi
Tampereella on suuri joukko kuurosokeita henkilöitä, mutta tulkkivälityksen
asiakasvastaanotto on auki vain kolmena päivänä viikossa muutaman tunnin.
Monelle tulkinkäyttäjälle toimivin tapa tilata tulkki on käydä
asiakasvastaanotolla, ja Tampereen tapauksessa tähän varattu resurssi on
riittämätön.

Haasteita liittyy hätätilannetulkkauksiin. Aiemmin kunnat lähettivät
tulkinkäyttäjälle hätätilanteita varten listan tulkeista ja heidän
puhelinnumeroistaan. Nopeasti ilmenevä tulkin tarve on tavallista
lapsen syntymän, onnettomuuden tai muiden vastaavien syiden vuoksi.
Nykyisessä järjestelmässä näiden hoitamisessa olisi paljon parannettavaa,
sillä Kela ei ole lähettänyt tulkkien tietoja tulkinkäyttäjille tai
järjestänyt asiaa muulla tavoin, kuten ympärivuorokautisella
päivystyksellä hätätilannetulkkauksia varten.

Tarpeetonta pendelöintiä?

Kilpailutuksen myötä on ilmennyt tapauksia, joissa tulkkien liikkuminen eri
kaupunkien välillä on lisääntynyt tavalla, joka on resurssien tuhlaamista.
On tapauksia, joissa esimerkiksi Tampereen alueelle tulee tulkki
Helsingistä, ja aiemmin vastaavanlaiset tulkkaukset Tampereella hoitanut
tamperelaistulkki matkustaa Helsinkiin hoitamaan tehtäviä, jotka aiemmin on
vakiintuneesti hoitanut helsinkiläistulkki.

Tilanteen taustalla olevia syitä lienee useita, mutta ainakin
viranomaistulkkauksiin kuuluvat sairaalatulkkaukset on järjestetty erikoisella
tavalla, sillä niitä saadakseen tuottajan pitää maksaa niiden
vastaanottamisesta korkeahko kuukausimaksu. Tällaiset maksut
selittävät sen, että viranomaistulkkauksia tekevien tulkkipalvelun
tuottajien määrä on merkittävästi suppeampi kuin Kelan kilpailutuksessa mukana
olevien. Käytännössä on ilmennyt, että esimerkiksi TAYS:n
kuulotutkimuksiin tulee usein tulkki Helsingistä, sillä
tamperelaistuottajia ei juuri ole mukana viranomaistulkkauksia
välittävässä järjestelmässä.

Joissain tapauksissa viranomaistulkkauksiin kuuluvien implanttitutkimusten
yhteydessä tarvittavien tulkkien saatavuus on romahtaneet siinä määrin,
että tilanteelle tulisi voida tehdä jotain. Järkevä vaihtoehto olisi, että
viranomaistulkkaukset ostetaan Kelan tulkkivälitykseltä, jolloin
tulkkeja tarvitsevat viranomaistahot maksavat välityksen, ja tuottajilta
perittävät kuukausimaksut poistuisivat.

Kynnys ry

Kynnys ry on vammaisten kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö. Tavoitteemme on tehdä maailmasta vammaisille ihmisille parempi. Vaikka toimimme Suomessa on kehitysmaiden vammaisten asiat meille tärkeitä.
www.kynnys.fi