Kalle Könkkölä puhui tänään Washingtonissa Vammaisten oikeuksien konferenssissa.
Tilaisuuden avajaissanoissa ulkoministeri Hillary Clinton painotti vammaisten ihmisoikeuksien ja inkluusion tärkeyttä Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja ulkoministeriön käytännöissä. Vammaiskysymysten tärkeys korostuu hänen mukaansa myös kehitysavussa, kuten kansainvälisen vammaisten oikeuksien neuvonantajan ja lähetystöjen työssä.
Omassa puheenvuorossaan Kalle Könkkölä nosti esiin vammaisten asioiden kansainvälisen ulottuvuuden muun muassa Abiliksen ja Vammaiskumppanuusohjelman kautta. Hän korosti, että vammaisten ihmisten itse on ensiarvoisen tärkeä osallistua tähän työhön.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan Suomi–USA -yhteistyön kehittymistä!
Clintonin konferenssin avajaissanat ovat kuultavissa ja katseltavissa youtubessa osoitteessa: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=duaBDGzvX48
Iiro Viinanen ja Esko Seppänen saivat kirjallaan herätettyä taas kerran eutanasia-keskustelun. Tätä keskustelua käydään kymmenen vuoden välein. Nyt se siis leimahti.
Ymmärrän sinänsä, että Parkinsonin tautia sairastavat – ennen superaktiiviset miehet – ahdistuvat voimien menettämisen ja toimintakyvyn hiipumisen edessä. Olen itse sairastanut hitaasti etenevää lihassairautta ja tiedän asiasta jotain oman kokemuksen kautta.
Minusta on väärä ratkaisu keskittyä siihen, kuinka kärsimystä voitaisiin poistaa tappamalla ihmisiä. Oleellisempaa olisi auttaa niitä, jotka ovat elossa, kaikin mahdollisin tavoin, kuitenkin muistaen, että jokaisella on oikeus kieltäytyä hoidosta.
Eutanasian ensimmäinen ongelma on siinä, että pakottaisimme jonkun toisen tappamaan itsemme. Se on aivan kohtuuton vaatimus, vaikka vapaaehtoisia näyttää joka puolella maailmaa löytyvänkin.
Toinen ongelma on, miten määritellään, ketä autetaan kuolemaan ja ketä yritetään estää tekemästä itsemurha. Meillähän tehdään paljon itsemurhia. Mitä tapahtuu niille, jotka haluavat elää, mutta lainsäätäjä antaa vaivihkaa olettaa, että eiköhän olisi jo aika kuolla? Menneinä aikoina vanhukset joissakin maailman kolkissa ymmärsivät itse jättää yhteisönsä ja mennä kuolemaan. Emme kai halua tätä aikaa takaisin?
Kolmas ongelma liittyy hoitotestamentteihin ja omaan mielikuvitukseen. On tavattoman vaikea kuvitella tulevaa avuttomuutta. Kun aloin itse käyttää hengityskonetta, se tuntui aivan mahdottomalta ja olisin halunnut kuolla. Onneksi ei ollut päivystävää kuolinapupalvelua. Vasta riittävän ajan kuluttua tajusin, että elämä on parhaimmillaan edelleen hienoa. Käytän hengityskonetta ja olen onnellinen.
Ymmärrän henkilökohtaisesti, että toimintakyvyn menettäminen pelottaa ja ahdistaa ellei jaksa uskoa, että elämä kantaa. Vaikeassa ja näköalattomalta tuntuvassa tilanteessa tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea riittävää kivunlievitystä ja toisten ihmisten läsnäoloa. Kun tähän hätähuutoon vastataan tappavalla piikillä, eikö vastaus ole suunnattoman julma?
Eutanasian hyväksymisellä olisi myös merkittävä kielteinen vaikutus vammaisten ja vanhusten elämän arvoon ylipäätään. Jo nyt sikiötutkimusten ja selektiivisen abortin kautta estetään vammaisten syntymä ja kohta elämää lyhennettäisiin loppupäästä.
On kuitenkin suhtauduttava vakavasti siihen, mistä eutanasia-haaveet syntyvät. Meillä suhtaudutaan kipuihin aivan liian vähättelevästi, se näkyy lääkekannabiksen käyttöön oton vaikeutena ja kipulääkkeiden rajoittamisena ”elämää lyhentävänä” toimena.
On otettava vakavasti myös se, että ihmiset pelkäävät avuttomaksi ja toisten varaan joutumista ja nöyryyttämistä. Näihin asioihin voidaan puuttua yhteisillä päätöksillä.
Tehdään maailmasta parempi meille kaikille: ei eutanasiaa vaan inhimillistä hoitoa!
Kalle Könkkölä
TEATTERIRAKENNUSTEN SAAVUTETTAVUUS
Kun vertaa tilannetta tänä päivänä siihen, mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten, tilanne on parantunut joiltakin osin. Yleensä liikkumisvammaisten ihmisten pääsyä teatteriin on helpottanut vanhassa teatterirakennuksessa tehty peruskorjaus, jonka yhteydessä myös liikkumisesteitä on poistettu. Hyvänä esimerkkinä on Kansallisteatterin suuri näyttämö, johon rakennettiin esteetön sisäänkäynti kadun tasosta, riittävän kokoinen hissi kerrosten välille, esteetön wc-tila ja katsomopaikkoja pyörätuolin käyttäjille. Kellarin kahvila ja lipunmyynti samoin kuin lämpiön tarjoilutilat ovat kaikkien saavutettavissa.
Olisi toivottavaa että esteetön wc-tila olisi aina samassa tasossa pyörätuolipaikkojen kanssa, sillä hissin käyttäminen väliajalla voi osoittautua liian aikaa vieväksi jos hissin tarvitsijoita on paljon.
Kansallisteatterin pieni näyttämö ei ole yhtä helposti saavutettavissa, mutta sielläkin on mahdollista käydä liikkumisesteestä huolimatta. Hissi ja luiska mahdollistavat pääsyn katsomoon. Samassa rakennuksessa oleva Willensauna on maantasossa ja siten hyvin saavutettava. Puutteena molemmissa teattereissa on esteettömän wc-tilan puuttuminen. Tämä puutos korjaantunee tulevassa peruskorjauksessa.
Yleensä katsomoissa on suhteellisen vähän pyörätuolipaikkoja. Olisikin toivottavaa että tarvittaessa niitä voisi järjestää enemmän jos asia olisi hyvissä ajoin tiedossa. Kun Tampereen Työväenteatteri sai uuden rakennuksen vuonna 1985 kerrottiin, että sinne oli tullut suuri ryhmä vanhuksia Koukkuniemen vanhainkodista, pyörätuoleja kerrottiin olleen sata. Asia kuulemma ratkaistiin niin, että viisi riviä penkkejä siirrettiin pois katsomon etuosasta ja saatiin siten tilaa pyörätuoleille. Toivottavasti tarina on tosi, ainakin se on ilahduttava. TTT on rakennettu aikana jolloin esteettömyyttä jo edellytettiin julkisissa rakennuksissa, mikä on luonnollisesti vaikuttanut teatterin esteettömyyteen positiivisesti.
Helsingin kaupunginteatteriin on modernista arkkitehtuurista johtuen helppo sisäänpääsy maan tasossa ilman portaita. Sinne rakennettiin hissi suuren näyttämön yleisöä varten jo alun perin rakennuksen valmistuessa vuonna 1967. Hissi on kuitenkin liian pieni, jotta sitä olisi helppo käyttää pyörätuolilla kun ovet ovat vierekkäisillä seinillä ja oviaukot minimileveyttä. Tuolloin ei lainsäädäntö vielä edellyttänyt esteettömyyttä rakentamisessa. Asiaa auttaisi jos hissikorin pitemmän seinän oviaukkoa levennettäisiin niin suureksi kuin teknisesti on mahdollista. Suuren näyttämön katsomossa on takarivissä irrotettavia istuimia joiden paikalle saa pyörätuolin. Myös esteettömät wc-tilat on rakennettu Helsingin kaupunginteatteriin jälkeenpäin.
Yleensä olisi toivottavaa että hissit olisivat tilavia jotta niihin mahtuisi ainakin kaksi pyörätuolin tai rollaattorin käyttäjää kerrallaan. On myös paljon sellaisia ihmisiä jotka tarvitsevat hissiä koska eivät voi käyttää portaita jalkojen heikkoudesta, sydän- tai keuhkosairaudesta johtuen. Jos hissiin mahtuu vain yksi pyörätuolin käyttäjä kerrallaan, kerroksesta toiseen pääsy on hidasta kun hissin tarvitsijoita on paljon. Teatterissa kaikilla on tarve samanaikaiseen hissin käyttöön näytöksen alkaessa ja loppuessa samoin kuin väliajalla. Tästä syystä, mikäli mahdollista, tulisi harkita tulevissa korjauksissa suuremman ja tehokkaamman hissin hankkimista sillä sen tarve kasvaa entisestään väestön suhteellisesti vanhetessa.
Pienelle näyttämölle saatiin yleisöä varten porrashissi pitkien kaupunginvaltuustossa käytyjen keskustelujen jälkeen. Sitä vastustettiin sillä perusteella, että siellä ei vahtimestarien mukaan koskaan käy liikkumisvammaisia henkilöitä. Myös näyttelijät vastustivat lämpiön porrashissiä sillä perusteella että he tarvitsevat portaita mahdollisissa esityksissä. Lopulta portaaseen asennettiin porrashissi jonka kantokyky kuitenkin oli liian pieni suurille sähköpyörätuoleille ja se meni pian lopullisesti rikki. Se oli ollut halvin vaihtoehto eikä vastannut teknisiä vaatimuksia. Lopulta asia ratkaistiin kunnollisella pystyhissillä joka on toimiva kaikille liikkumisesteisille henkilöille.
Kaupunginteatteriin on myöhemmin rakennettu Studio Elsa. Elsan sisäänkäynti on modernista arkkitehtuurista johtuen maan tasossa ja siinä mielessä esteetön. Myös Elsassa on esteetön wc-tila.
Kaupunginteatteriin kuuluva Teatteristudio Pasila on suhteellisen esteetön, myös siellä on esteetön wc-tila.
Lilla Teatern kuuluu nykyisin Helsingin kaupunginteatteriin. Jo hyvin kauan sitten ennen tätä sinne oli mahdollista päästä kiertokautta hissillä. Tilanne on edelleen sama. Väliajalla ei ole mahdollista mennä lämpiöön, mutta tarjoilun saa vahtimestarin toimesta katsomoon tauon aikana. Kaltevalla lattialla on pyörätuoleja varten kiilamaiset tasanteet. Tiloissa on myös esteetön wc-tila.
Uusi Iloinen Teatteri UIT on myös osa kaupunginteatteria. Se toimii Arena-talossa. Aikaisemmin sinne ei ollut esteetöntä pääsyä. Sisäänkäynnin portaisiin on sittemmin asennettu porrashissi joka kantaa 225 kg:n kuorman. Tämä ei riitä painaville sähköpyörätuoleille, joiden kuljettaminen edellyttää 300 kg:n enimmäiskuormaa. UIT:ssa on esteetön wc-tila.
Svenska Teatern on kokenut useita peruskorjauksia, joissa myös esteettömyyttä on edistetty. Teatteri on jälleen ollut perusteellisten korjaustoimenpiteiden kohteena. Teatterirakennukseen pääsee esteettömästi sisään. Ensimmäinen parannus katsomoon pääsyn helpottamiseksi olivat kymmeniä vuosia sitten puiset kiskot joita pitkin pyörätuolin sai katsomon sivukäytävälle permannolle. Parikymmentä vuotta sitten teatteriin rakennettiin tasalattiainen aitio liikkumisesteisiä henkilöitä varten. Sinne tultiin pienen lämpiön kautta, jonne noustiin noin metrin verran porrashissillä. Lämpiön yhteydessä oli esteetön wc-tila mikä olikin erinomainen ratkaisu. Tuolloin ei ollut pääsyä mm. vaatesäilytykseen ilman portaita. Korjauksen yhteydessä pyörätuolipaikat on siirretty toiseen paikkaan ensiparvelle. Myös esteetön wc on uudessa paikassa. Uusien korjausten jälkeen Svenska Teatern on entistä esteettömämpi. Kaksi uutta näyttämöä ovat esteettömiä.
Ryhmäteatteriin Helsingissä pääsee pyörätuolilla kiertokautta ennalta ilmoittamalla. Molempien näyttämöjen yhteydessä on myös esteettömät wc-tilat.
Kom-teatteri sijaitsee entisen elokuvateatterin tiloissa. Sinne on mahdollista päästä ennalta ilmoittamalla pihan kautta näyttämön takaa. Yleistä sisäänkäyntiä ei voi käyttää esteettömästi portaista johtuen. Esteetöntä wc-tilaa ei ole. Myöskään viereiseen baariin, jossa on tarjoilua teatterivieraille, ei pääse portaista johtuen.
Aleksanterin teatteri Helsingissä peruskorjattiin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Tällöin poistettiin myös liikkumisesteitä. Korjaukset olivat kuitenkin vaillinaisia, sillä sisäänpääsy luiskaa pitkin on hankala, wc-tilat eivät toimi kunnolla esteettömästi eikä lämpiöön pääse kuin portaita. Viehättävä, vanha, vuonna 1879 rakennettu teatteri ansaitsisi kunnollisen esteettömyysremontin.
Q-teatteri toimii vanhoissa elokuvateatterin tiloissa. Sinne on portaat, joissa ei ole porrashissiä. Sen sijaan käytettävissä on porraskiipijä jonka enimmäiskuorma on 120 kg. Sähköpyörätuoli yksinään voi jo painaa 140 kg joten tämä ratkaisu auttaa vain osaa vammaisista teatterinkävijöistä. Teatterissa on esteetön wc-tila.
Maija Könkkölä, arkkitehti SAFA
Pääsihteeri
ESKE Esteettömyyskeskus
Invalidiliitto ry.
Arvoisa presidentti Sauli Niinistö
Kynnys ry haluaa onnitella Teitä uudesta tehtävästänne.
Haluamme samalla kiinnittää huomiotanne vammaisten ihmisten vaikeaan asemaan yhteiskunnassamme ja maailmanlaajuisesti. Vammaisten ihmisten asemaa on selvitetty laajasti Maailman terveysjärjestön ja Maailmanpankin viime kesänä julkaistussa raportissa. Raportti antaa synkän kuvan siitä, mikä vammaisten tilanne on. Maailmanlaajuiset vaikeudet, kuten talouskriisi, vaikuttavat erityisesti heikossa asemassa oleviin.
Tämän sanottuamme haluamme todeta, että Suomessa vammaisten asiat ovat toki paremmin kuin monessa muussa maassa, ja kehitystä on tapahtunut. Esimerkiksi vielä vuonna 1976 Kalle Könkkölä matkusti Saloon junan tavaravaunussa. Nykyisin Saloon pääsee lähes aina esteettömällä junalla – ei tosin ravintolavaunussa.
Kaikilla vammaisilla ihmisillä asiat eivät ole huonosti, mutta voimme todeta ongelmien kasautumista: vammaisten koulutustaso on keskimääräistä heikompi, vammaiset eivät ole juurikaan töissä, tulotaso on muita matalampi, palveluja ei ole tarpeeksi ja vammaiset ihmiset syrjäytyvät helposti. Itsenäinen elämä henkilökohtaisine apuineen etenee hitaasti.
Esteettömyyden ajatus on hyväksytty, mutta pinnallisesti. Esteettömyys käsitteenä ymmärretään kapea-alaisesti. “Pitääkö joka paikkaan päästä?”, on kysymys, jonka vammaiset ihmiset saavat kuulla yhä uudelleen. Kysymmekin, mikä se paikka olisi mihin ei tarvitse päästä? Presidentin linnaa aletaan pian korjata ja esteettömyys paranee huimasti, mutta pääovi jää esteelliseksi.
Presidentin valtaoikeuksien kannalta ulkopolitiikka ja kansainvälisyys ovat keskeisiä. Suomella on paljon hyviä käytäntöjä ja osaamista, jota olisi hyvä ottaa esille ulkopolitiikassa, ei kehuen, vaan auttaen eri maita ja kansainvälisiä yhteisöjä parantamaan vammaisten ihmisten asemaa. Erityisesti Suomi voi osoittaa, kuinka vammaiset ihmiset voivat itse osallistua yhteisen maailman rakentamiseen. Käytännössä tämä merkitsisi vammaisnäkökulman ottamista mukaan kaikkeen kansainväliseen toimintaan, kahdenvälisissä suhteissa ja monikansallisissa yhteyksissä, kehitysavussa ja -politiikassa.
Arvoisa tasavallan presidentti.
Haluamme vedota Teihin aloittaessanne uuden tehtävänne hoitamisen, että ottaisitte vammaisvähemmistön asiat huomioon alusta alkaen. Suomi ei ole vielä ratifioinut YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta ja koemme, että osa virkamiehistä yrittää minimoida sopimuksen vaikutuksia, tulkintaa ja vammaisten osallistumista. Presidentin on tärkeä huomioida nämä asiat myös arvojohtajana. Presidentin työryhmää perustaessanne muistutamme Teitä myös siitä, että suuri joukko vammaisia nuoria on syrjäytymisvaarassa.
Omasta puolestamme olemme valmiit ja sitoutuneet olemaan mukana ja tuomaan näkemyksiämme ja kokemuksiamme rakentavassa hengessä tähän työhön.
Tarvitsemme Teidän tukeanne.
Amu Urhonen, pj. Kalle Könkkölä, tj
Kynnys ry
(ilm. Kynnys-lehti 1/2012)
Teksti: Heini Saraste (Julkaistu Tukilinja-lehdessä 1/2012)
TOIVE 1. Virkamiehistä kunnianhimoisempia!
YK:n hyväksyi vammaisten ihmisoikeuksia koskevan sopimuksen vuonna 2007, mutta Suomi ei ole vieläkään ratifioinut eli saattanut voimaan sitä. Olen mukana työryhmässä joka valmistelee tätä ratifiointia. Toivoisin, että ratifiointityö etenisi nopeasti ja sallisi vammaisten – sopimuksen hengen mukaisesti – olla mukana kaikilla päätöksentekotasoilla. Pieni lisätoive: että kaikki mukana olevat virkamiehet keskittyisivät tekemään hyvää lakiesitystä eivätkä miettisi, miten päästä ylitse sieltä mistä aita on matalin.
TOIVE 2. Professorista yhteistyökykyinen!
Helsingin yliopisto on luvannut perustaa vammaisjärjestöjen rahoituksen turvin vammaistutkimuksen professuurin. Toivon, että virka pannaan pian hakuun ja professori astuu virkaansa 2.1.2013. Pieni lisätoive: Toivon että saamme professorin, joka haluaa tehdä yhteistyötä vammaisten kanssa.
TOIVE 3. Tavalliset ystävälliset ihmiset pitäköön lisää ääntä.
Vammaisvihamieliset äänenpainot ovat lisääntyneet viime aikoina. Vai ovatko?
Uskalletaanko nyt vain sanoa ääneen sellaista, mistä ennen oltiin hiljaa. Toisaalta ainakin itse olen kohdannut esimerkiksi kadulla paljon myönteistä suhtautumista. Ihmiset ovat auttavaisia ja esimerkiksi viime talvena lumen keskellä aina löytyi joku auttavainen aatu tai eeva, joka riensi avustajan avuksi vetämään tai työntämään.
Eniten vammaisvihamielisyyttä löytyy netistä. Siellä mellastavat ihmiset jotka ovat hukanneet nimensä ja käyttävät siksi nimimerkkiä. Pieni lisätoive: Tavalliset ihmiset aukaisisivat suunsa ja vastustaisivat heti, kun kohtaavat rasismia tai vammaisvihamielisyyttä.
TOIVE 4. Ei yhtään esteellistä rakennusta lisää Suomeen.
Toivoisin että rakennuslainsäädännössä viimein tajuttaisiin, että enää ei rakennettaisi yhtään lisää esteellistä rakennusta. Hesassa stadionin tornia ei tehty esteettömäksi, siitä pahoitin mieleni. Ihminen saadaan kuuhun, mutta vammaista ei stadionin torniin. Pieni lisätoive: Arkkitehdit tulisivat viimeinkin vammaisten puolelle.
TOIVE 5. Eläkkeetkin kasvaisivat!
Toivoisin, että syntymästä saakka vammaisille tai suoraan koulun penkiltä eläkkeelle jääneille kehitettäisiin eläkkeisiin ikälisäjärjestelmä, niin että elintaso nousisi kuten muillakin kansalaisilla. Esimerkiksi kymmenen prosenttia kymmenen vuoden välein. Pieni lisätoive: Eläkettä saavat voisivat ansaita nykyistä enemmän menettämättä eläkettään.
TOIVE 6. Suomen koko ulkopolitiikkaan otettaisiin viiden vuoden ajaksi vammaisasiat huomion kohteeksi.
Tämä koskisi kahdenvälisiä suhteita kuin monikansallisia yhteisöjä kuten erityisjärjestöjä ja Afrikan kehityspankkia. Pieni lisätoive: Abilis-säätiön, Kynnyksen ja vammaiskumppanuusohjelman määrärahat kasvaisivat seuraavan kolmen vuoden aikana.
TOIVE 7. Henkilökohtainen, että terveys säilyisi. Pieni lisätoive: ei ainakaan keuhkokuumetta.
Pidin tänään Educa-messuilla tietoiskun vammaisten naisten seksuaalisuus- ja lisääntymisterveydellisiin oikeuksiin liittyvistä kehitysyhteistyökysymyksistä. Aihe herätti kiinnostusta ja keskustelua myös tietoiskun jälkeen. Tietoisku liittyi Väestöliiton ja Vammaiskumppanuuden viime vuonna ilmestyneeseen Ilman esteitä -kirjaseen. Tietoisku oli seuraavanlainen:
Vammaisten naisten seksuaalisuus
Muutama vuosi sitten Kynnys ry:n ja keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen yhteisessä hankkeessa keskusteltiin tulevista teemoista. Kynnys on ihmisoikeusjärjestö, joten on selvää, että halusimme tehdä jotain ihmisoikeuksiin liittyvää. Toinen kriteeri oli, että tuleva jatkohanke vastaisi todellisiin tarpeisiin.
Aiheeksi valikoitui seksuaalisuus- ja lisääntymisterveydelliset oikeudet. Ei siksi, että siitä olisi pidetty kiihkeitä puheenvuoroja, vaan siksi, että keskiaasialaiset naiset olivat kokeneet, että seksuaalisuudesta heidän on vaikeaa saada tietoa ja tukea ilman kansainvälistä yhteistyötä. Vammaisuus ja seksuaalisuus ovat viidessä kumppanimaassamme tabuja erikseen, joten voitte kuvitella, kuinka aktiivisesti niistä vaietaan yhdessä.
Vammaisena naisena minun on ollut hyvin helppo keskustella keskiaasialaisten kumppaneidemme kanssa. Ongelmat ovat samanlaisia, vaikka mittakaava on eri.
Vammaisuus ei yleensä ole ongelma, mutta asenteet ovat. Tiedonpuute on iso ongelma sekä vammaisille naisille että heidän perheilleen. Myös lääkärit, opettajat ja muut ammattilaiset tietävät usein vain vähän, jos ollenkaan, vammaisten seksuaalisuudesta. Ei ole harvinaista, että vammainen ihminen jää vaille seksuaalivalistusta, vaikka muut saisivat sitä.
Oikean tiedon puuttuessa tullaan levittäneeksi vääriä uskomuksia. Helposti kuvitellaan, että vammainen ihminen ei kykene esimerkiksi harrastamaan seksiä, koska ei ole koskaan kuultu, että joku vammainen olisi harrastanut seksiä. Sehän ei tietenkään ole totta, koska seksin harrastamiseen on olemassa lukemattomia, yhtä hyviä tapoja.
Tietämättömyys ja ennakkoluulot altistavat vammaiset naiset ja tytöt seksuaaliselle väkivallalle. Itseään on vaikea puolustaa, jos ei tiedä, missä omat rajat kulkevat. Jos ei ole kommunikointitapoja, on vaikea kertoa, jos jokin tuntuu pahalta. Jos on riippuvainen läheisten avusta, on ehkä vain kestettävä.
Keskiaasialaiset kumppanimme ovat rohkeita naisia. He ovat tehneet paljon, että vammaiset ihmiset ja heidän lähipiirinsä saisivat tarvittavaa tietoa ja tukea. Vertaistuella on valtavan suuri merkitys.
Tässä hankkeessa on tullut todistettua sekin, että kehitysyhteistyö on tosiaan yhteistyötä, eikä yksipuolista apua rikkaalta maalta köyhälle. Keski-Aasian innoittamana me Suomessakin aloittelemme seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeushanketta.
Amu Urhonen
Kynnyksen puheenjohtaja
Matkustin taannoin Tampereelta Helsinkiin taksilla. Juna, jonka piti olla
esteetön IC2, olikin tavallista pikajunakalustoa, ilman pyörätuolihissiä. VR
maksoi taksikyydin. Se saattaa kuulostaa ylelliseltä, mutta taksimatka jää
mukavuudessa ja käytännöllisyydessä kauaksi junasta. En päässyt vessaan, en
voinut lukea, en saanut ravintolavaunusta syötävää ja juotavaa. Lisähaasteen
toi 8 kuukauden ikäinen tyttäreni, joka vihaa autoilua vähintään yhtä paljon
kuin minä.
Rasittavan matkan jälkeen pääsimme onneksi ajoissa sinne, mihin
varsinaisesti oltiin menossa: liikenne- ja viestintäministeriöön tapaamaan
liikenneministeri Merja Kyllöstä. Mukanani tapaamisessa oli Kynnyksen
toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä, jonka ansiosta ministeriöön pääsee nykyään
myös pyörätuolilla.
Puolen tunnin keskustelussa kävimme läpi joukkoliikenteeseen liittyviä
ongelmia vammaisten ihmisten kannalta. Aikaa oli niin vähän, että pystyimme
nostamaan esiin vain suuret kysymykset, mutta jätimme Kyllöselle lisäksi
yksityiskohtaisemman paperin, johon hän lupasi perehtyä myöhemmin. Toisaalta
aika käytettiin niin tehokkaasti asiakysymyksiin, että saimme monta asiaa
käsiteltyä.
Iso ongelma tällä hetkellä on, että kaukoliikenteen bussit eivät ole
esteettömiä, vaikka teknisiä ratkaisuja on olemassa. Esitimme, että Kyllönen
veisi eteenpäin lainsäädäntöä, joka velvoittaisi bussiyhtiöt käyttämään
esteetöntä kalustoa tulevaisuudessa. Bussiliikenteen pitäisi muutenkin olla
käyttäjälähtöisempää.
Myös junista puhuttiin paljon. Esillä olivat asemien ja junien
esteettömyys, rataverkon kattavuus ja avustajakäytännöt. Kyllönen totesi, että
hänen yhteistyönsä VR:n kanssa on alkanut hyvin, joten hän arveli, että
viestimme otetaan siellä vakavasti.
Amu Urhonen
Kynnyksen puheenjohtaja
Viihdeohjelma Putouksesta on taas tullut puheenaihe, ainakin iltapäivälehdistössä. Viime vuoden voittajan Riku Niemisen sketsihahmo, rollaattorilla liikkuva vanhus Hieno Åhlgreen, on kuumentanut tunteet. Osa katsojista pitää vitsiä vanhuksia ja vammaisia loukkaavana. Kun ohjelman ensimmäisessä jaksossa näkyi tänä vuonna vielä huutokauppasketsi, johon lisättiin puhevika ja pakkoliikkeet, kuohunta oli taattu.
Huumoria voi tietenkin tehdä hyvin tai huonosti. Ei mainittu huutokauppa minuakaan huvittanut. Kysyä silti sopii, kuinka moni vammaisten puolesta loukkaantuneista mahtoi tälläkään kertaa olla itse vammainen? On todella surullista, jos vammaisuus nähdään aina niin suurena tragediana, ettei siitä voi löytää huumoria. Yhtä lailla harmittavaa tai vähintään laiskaa käsikirjoittamista on, jos vammaisuus tai vamma itsessään on stereotyyppisesti se ainoa naurun aihe.
Kokonaan toisenlaista ajattelua edustaa esimerkiksi fantasiasarja Game of Thrones. Lyhytkasvuinen näyttelijä Peter Dinklage on ansaitusti saanut kaikki mahdolliset palkinnot roolisuorituksesta Tyrion Lannisterina, joka ei ole lainkaan mustavalkoinen vammainen hahmo.
Kiitospuheessaan tällä viikolla pidetyssä Golden Globe -gaalassa Dinklage osoitti myös, että uskottava esiintyminen mahdollistaa tärkeät yhteiskunnalliset kannanotot. Hän nimittäin mainitsi puheen lopuksi toisen lyhytkasvuisen näyttelijän Martin Hendersonin. Henderson vammautui vakavasti lokakuussa jouduttuaan tuntemattoman henkilön heittelemäksi baarissa. Jonkun mielestä kyseinenkin tapaus saattaa olla hauska. Siitä ajatuksesta olisi jo syytäkin loukkaantua.
Sanni Purhonen
Kynnys ry
Yritin ostaa itselleni ja avustajalleni junalippua Helsingistä Turkuun ja takaisin VR:n internetpalvelusta. Oman lipun hankinta sujui helposti, mutta avustajan lipun kohdalla alkoivat vaikeudet. Ohjeissa sanottiin, että oman lipun ostamisen jälkeen vammaisen henkilön pitää soittaa VR:n maksulliseen asiakaspalvelunumeroon saadakseen hankittua avustajalle maksuttoman saattajalipun. (Tämä on hieno asia!)
Soitimme numeroon, mutta emme päässeet edes jonotukseen, vaan automaatti kehotti soittamaan myöhemmin uudestaan. 1 1/5 tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä asemalle hankkimaan avustajan saattajalippua. En itse mennyt asemalle. Asemalla taasen myyjä ei aluksi halunnut antaa saattajalippua, koska se olisi hänen mukaansa pitänyt ostaa yhtä aikaa vammaisen ihmisen lipun kanssa. Myyjä ei tiennyt, että saattajalippua ei voi hankkia nettipalvelusta. Hän kuitenkin heltyi antamaan lipun. Miksi tämä on niin vaikeaa?
Kiinnittäisin myös VR:n ja rataviranomaisten huomiota siihen, että esim. Riihimäen asemalla laiturit eivät ole matalalattiajunien tasolla vaan paljon alempana. Siksi pyörätuolilla ei kannata matkustaa Riihimäelle matalalattiaisilla lähijunilla. Vaikka mm. IC2- junissa on irtoluiskat, näissä lähijunissa niitä ei ole. Tietysti Riihimäelle voisi rakentaa väliaikaisen korokkeeen matalalattiajunia varten siksi, kunnes laiturit saadaan kokonaan korjattua. Mutta silloinhan elämä olisikin helppoa.
Kalle Könkkölä
Viime kesänä ilmestyi WHO:n ja Maailmanpankin yhteistyönä World Report on Disability -raportti. Se käy yksityiskohtaisesti läpi vammaisten ihmisten maailmanlaajuista asemaa koulutuksesta terveydenhuoltoon ja esteettömyyteen.
Kalle Könkkölän tarkemman arvion raportin tuloksista voi lukea sivuilta: http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/vammaispalvelujen-kasikirja/ajankohtaista/nakokulma/
Kun pohditaan suomalaisten vammaisten ihmisten asemaa Könkkölä kehottaa kysymään esimerkiksi:
Kuinka moneen kauppaan on esteetön sisäänkäynti?
Kuinka moneen asuntoon on esteetön sisäänkäynti ja siellä esteetön wc-tila?
Kuinka monen ministeriön nettisivut ovat esteettömät?
Mikä on vammaisten ihmisten koulutustaso verrattuna väestöön keskimäärin?
Kuinka moni vammainen ihminen on töissä?
Mikä on vammaisten ihmisten tulotaso verrattuna muuhun väestöön?
Kuinka moni vammainen asuu yksin?
Siinä on jo monta hyvää kysymystä keskustelun alkajaisiksi.
Disabled Peoples’ International (DPI) kahdeksas maalmankokous,
Etelä-Afrikka, Durban
9.-13.10.2011.
Disabled Peoples’ International on 1981 perustettu järjestö. Sen tavoitteena on edistää vammaisten ihmisten asemaa maailmassa ja toimia heidän yhteisenä äänenään. Järjestölle on keskeistä, että sen jäsenjärjestöt ovat vammaisten ihmisten itsensä johtamia.
Maailmankokous pidettiin nyt kahdeksannen kerran. Kokous oli Afrikassa ensimmäistä kertaa, ja afrikkalaisille tämä oli erittäin kova juttu. Etelä-Afrikka sijaitsee Afrikan eteläkärjessä. Asukkaita suunnilleen neljä kertaa Suomen kokoisessa maassa on 45 miljoonaa. Virallisia kieliä maassa on 11. Zulua osataan yleisimmin, vaikka parlamentissa puhutaan englantia. Yleisin uskonto on kristinusko, ja kristittyjä on selkeä enemmistö maan väestöstä. Afrikan suurimman talousmahdin ja mantereen suurvallan kuuluisia nimiä ovat arkkipiispa Desmond Tutu ja apartheidin jälkeisen ajan ensimmäinen presidentti Nelson Mandela. Kokous pidettiin KwaZulu-Natalin alueella maan itäosassa, jossa on subtrooppinen ilmasto.
Kokouskaupunki Durban on väkimäärältään melkein Suomea vastaava, sillä asukkaita on kolme ja puoli miljoonaa. Kaupunki sijaitsee Intian valtameren rannalla. Lämpötilavaihtelu vuorokauden eri aikoina on suurta, yön alin lämpötila kävi noin kymmenessä asteessa ja päivän ylin noin 30 asteen lukemissa. Turvallisuusongelmien vuoksi kaupungin keskustaan ei suositeltu lähtemään, ja ilta-aikaan hotellin ulkopuolella liikkumista tuli välttää. Rikollisuus on yleinen turvallisuusriski Etelä-Afrikassa, ja turisteihin kohdistuvat ryöstöt ja muut rikokset ovat tavallisia.
Kokouksen puitteet Durbanissa olivat hienot. Samassa paikassa pidettiin kesällä Kuurojen maailmanliiton kokous. Loppuvuodesta samoissa tiloissa järjestetään suuri ilmastokokous. Kokouskeskuksessa oli suuria halleja, modernit välineet ja esimerkiksi invavessoja oli runsaasti.
Kokouksen avajaiset pidettiin sunnuntai-iltana. Tilaisuudessa pidettiin muutama juhlava puheenvuoro. Puhujina olivat DPI:n puheenjohtaja Wilfredo Guzman Jara ja paikallinen ministeri. Väkeä avajaisissa vaikutti olevan vähän, ja parhaimmillaan illan aikana salissa oli noin parisataa henkeä.
Edellisessä maailmankokouksessa Soulissa oli noin kolmisen tuhatta osallistujaa. Afrikassa väkeä oli rekisteröintipisteen henkilökunnan mukaan noin tuhat. Edellisessä kokouksessa pelkästään korealaisten ja japanilaisten määrä oli suuri. Nyt Durbanissa oman maan väkeä oli yli puolet osallistujista. Yllättävää tämä ei ollut, sillä Amerikasta ja Euroopasta tulijoiden määrä oli jokseenkin samaa tasoa, mutta toisin kuin kehittyneissä Etelä-Koreassa ja sen lähellä Japanissa, Afrikassa suuri osa ihmisistä on köyhiä, eikä tällaisiin kokouksiin ole varaa matkustaa.
Konferenssissa järjestettiin kaikille suunnattua ohjelmaa, josta osa oli yleisöluentoja. Avajaispuheisiin ja muihin seremonioihin kului ensimmäisen päivän aamu kokonaan. Lounaan jälkeen oli paneeli, jonka ainoa sytyttävä puhe oli Yhdysvaltain presidentin vammaisasioiden neuvonantajan, kokeneen vammaisvaikuttajan Judith Heymannin puhe. Toisena päivänä heti aamusta ääneen pääsi brittiläinen vammaistutkimuksen professori Alan Roulstone. Hänen aiheenaan oli vammaisten ihmisten sosiaalisen osallistumisen haasteet. Kolmantena päivänä äänessä oli informaatioteknologiaan erikoistunut Alex Leblois, jonka aiheena oli informaatioteknologian esteettömyys YK:n vammaissopimuksen valossa.
Kaikille yhteisten täysistuntoluentojen, paneelien ja musiikkiesitysten lisäksi konferenssin ohjelmassa olivat työpajat. Parin tunnin työpajoja järjestettiin kahtena päivänä viitenä eri ryppäänä. Neljä ensimmäistä jaksoa oli jaettu kahdeksaan yhtäaikaiseen työpajaan, ja viimeisessä jaksossa oli viisi samanaikaista pajaa. Yhteensä työpajoja oli painetussa abstraktikirjassa 38 kappaletta.
Ensimmäiseksi seurasin vammaisuus ja media -työpajaa, jota veti Richard Rieser. Erinomaisesti valmistellussa työpajassa käytiin läpi samoja aiheita, joita on esitelty Suomessa julkaistussa Rieserin kirjassa Mustat lasit. Seuraavaksi seurasin Giampiero Griffon työpajaa vammaissopimuksen taustasta, mutta akustiikka ja aksentti olivat huonot. Kävin lyhyesti katsomassa samanaikaista työpajaa, jota veti saudiarabialainen arkkitehti. Hän esitteli projektia, jonka tavoitteena on saada pyhiinvaelluspaikat esteettömiksi. Päivän kolmas työpaja oli taas Richard Rieserin inklusiivista koulutusta esittelevä paja.
Seuraavana päivänä aamun ensimmäinen työpaja käsitteli kansainvälistä yhteistyötä ja naisten voimaannuttamista, jota tekee Mobility International USA. Paja alkoi 15 minuutin videolla, jossa pääosassa oli Susan Sygall, puhumassa vammaisten naisten aseman parantamisesta maailmassa. Viimeinen seuraamani työpaja käsitteli Australian tilannetta YK:n vammaissopimuksen täytäntöönpanossa.
Viimeisenä konferenssipäivänä esiteltiin uuden DPI:n kuusijäsenisen hallituksen vaalitulokset ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajaksi valittiin Javed Abidi Intiasta ja varapuheenjohtajaksi Michael Fraser Karibialta. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Rachel Kachaje Malawista. Pääsihteeriksi valittiin sokea kenialainen Samuel Kabue. Rahastonhoitajaksi siirtyi entinen puheenjohtaja Wilfredo Guzman Jara Perusta ja tiedotusvastaavaksi valittiin Kalle Könkkölä Suomesta. Uusi hallitus on riitaisa joukko. Sen huomasi kokouksessa siitä, että Abidi sanoi suoraan ehdottaneensa vastaehdokkaalleen ehdokkuudesta luopumista. Samoin se kävi välillisesti ilmi siitä, että maailmanneuvosto ei ollut päässyt yksimielisyyteen konferenssin päätöslauselmasta. Yllätys ei ole sekään, että seuraavan kokouksen paikkaa ei vielä tiedetä, kun yhteistyö uuden hallituksen kesken toimii näinkin huonosti. Durbanin julistus sentään saatiin kirjoitettua, mutta sen merkitys jäänee olemattomaksi.
Konferenssin päättäjäiset pidettiin keskiviikkoiltana. Tapahtumaan oli varattu ohjelmassa kaksi tuntia, mutta aloitus myöhästyi noin tunnilla. Yleisesti konferenssin järjestelyt jättivät paljonkin toivomisen varaa. Konferenssiorganisaation järjestämät kuljetukset lentokentältä hotelliin ja takaisin olivat ylihintaisia verrattuna taksoihin, joilla kuljetuksen sai hotellilta pyytämällä. Ruoka oli kiitettävää. Ongelma oli kokouskeskuksen ruokailutila, jossa pöytien ja tuolien määrä ei vastannut lounastaukojen aikana sitä suurta väkimäärää, joka tuli ruokailemaan.
Tulkkauksen osalta oli mielenkiintoista huomata, että paikalla olleilla japanilaisella oli toimivat tulkkauskuviot. Samoin eteläafrikkalaisten kuurojen tulkkaus näytti toimivan. Yli puolet konferenssin osallistujista oli eteläafrikkalaisia, ja maan yleisimmin osattu kieli on zulu, ei englanti. Silti konferenssissa ei ollut tulkkausta zulun kielelle. Seurauksena oli, että joissain kohdin puhujien piti kertoa asiansa englannin lisäksi myös zulun kielellä, sillä osa paikallisista ei selvästikään hallinnut englantia hyvin.
Järjestelyissä oli myös tehty puhujavalintoja koskevia ratkaisuja. Läntisessä maailmassa arvostetaan suuresti eteläafrikkalaista YK:n erityisraportoijaa Shuaib Chalklenia. Hänelle ei ollut annettu puheaikaa lainkaan. Sen sijaan paikalliset ministerit, pormestarit ja kansallisen vammaisjärjestön puheenjohtaja olivat moneen otteeseen äänessä. Vaikuttikin siltä, että puhujavalinnoissa oli sivuutettu päteviä ja arvostettuja nimiä ja korvattu nämä ihmisillä, joilla sinänsä oli hieno titteli, mutta ei mitään sanottavaa.
Riku-Heikki Virtanen, Kynnys ry, pj.
Kynnys ry:n Riku Virtanen ja Kalle Könkkölä ovat vaikuttaneet tällä viikolla muun muassa Maailman vammaisten kokouksessa Etelä-Afrikan Durbanissa.
Tänä vuonna tapahtumassa on keskusteltu erityisesti Afrikan vammaisten tilanteesta. Monipuolisesta ohjelmasta mainittakoon esimerkiksi vammaiset mediassa sekä vammaisuus ja HIV.
Lisää tietoa tapahtumasta löytyy ainakin ranskaksi, englanniksi ja espanjaksi osoitteesta:
http://www.dpi2011.co.za/en/home
Serbian pääkaupungissa Belgradissa oli joulukuussa 2008 mahtipontinen
vammaisten ihmisten vuosipäivän juhla. Oli televisiotähtiä, itse maan
presidentti ja muita arvovieraita. Kuitenkin esityksestä paistoi läpi, että
vammaiset ihmiset olivat vain syy pitää hienot kekkerit. Maassa on edelleen
hyväntekeväisyyspolitiikka voimissaan.
Belgradissa opaskoirat näkyvät kirjoitetussa laissa, mutta koska opaskoiria ei
maassa juuri ole, ei niistä myöskään tiedetä. Tietoa levitetään naapurimaan
Kroatian koirilla, joita on joskus käynyt vierailulla. Samaa tiedottamista
tarvitaan vuosikymmenten opaskoiratyön jälkeen vielä Suomessa.
Kulttuuripääkaupunki Turussa Kauppatorin laidalla kebabpaikka Agalissa
ajatellaan, että Suomen opaskoirille ravintoloihin pääsyn takaava laki ei päde
ravintolan sisätiloissa. Toivoa sopii, että Turun Sanomat uutisoi asian
käsittelyn käräjäoikeudessa. Puskaradio on tehokas tiedotuskanava, jossa ei
vielä rummuteta riittävästi, mitä seuraa opaskoiran heittämisestä ulos – Siitä
tulee sakot!
Syksyn pimeys ja sateet ovat tulleet. Kynnyksen syyskokous on lokakuun
viimeisenä lauantaina Helsingissä Kynnyksen toimistolla. Siellä valitaan puheenjohtaja ja
kolme hallituksen jäsentä. Jäsenistö päättää, jatkanko toiselle kaudelle puheenjohtajana
vuonna 2012.
Asetin kuluvan vuoden tavoitteiksi painottua tiedotukseen, kehitysyhteistyöhön
ja Kynnyksen kehittämiseen. Järjestö on saanut tänä vuonna julkisuudessa
näkyvyyttä, ja tiedotuksen strategia esiteltiin kesällä hallitukselle.
Etiopian kuurosokeiden projektissa olen vertaisryhmässä mukana. Toimintatapoja
olen kehittänyt kohti aktiivista osallistumista. Kynnyksen hallituksen
kokouksia vuosikausia vaivannut krooninen osanottajapula on pitkälti
historiaa. Nyt hallituksen kokouksissa on usein täysi miehitys. Uutta on
nykyteknologian käyttö. Lähes kaikissa kokouksissa on hyödynnetty Skypen
videoneuvotteluja kiireisten hallituslaisten saamiseksi kokouspöytään.
Vielä esitän lämpimän kutsun saapua kulttuuripääkaupunki Turkuun 3.12.
juhlimaan YK:n vammaisten ihmisten päivää. Uskon, että tilaisuus edustaa
vammaisliikkeen näkökulmaa taannoista Belgradin juhlaa paremmin. Presidenttiä
emme juhlaan ehkä rohkene odottaa, mutta ainakin kuuroa räppäriä Signmarkia,
joka hyvin edustaa maailmanlaajuista vammaisliikettä.
Riku Heikki Virtanen
YK:n päämajassa on tällä viikolla pohdinnan aiheena vammaisten oikeuksien yleissopimus. Sopimusvaltioiden neljänteen kokoukseen osallistuu vammaisaktivisteja ja asiantuntijoita kaikkialta maailmasta. Suomen vammaisia henkilöitä New Yorkissa edustaa ainakin Kynnyksen Kalle Könkkölä.
Suomi on kokouksessa muiden mukana, vaikkei olekaan sopimusosapuoli, onhan sopimus täällä edelleen ratifioimatta. Kokousviikko pitää joka tapauksessa sisällään monta tärkeää tapahtumaa ja keskustelua ihmisoikeuksista, esimerkiksi inklusiivisesta opetuksesta. Lisää tapahtumasta voi lukea esimerkiksi YK:n uutissivuilta: http://www.un.org/apps/news/story.asp?NewsID=39465&Cr=disabilities&Cr1=
Kotimaassa keskustelun vammaisten ihmisoikeuksista taas voi avata esimerkiksi tutustumalla Väestöliiton tuoreeseen Ilman esteitä -julkaisuun joka käsittelee vammaisten seksuaaliterveyttä. Kirjaa, johon Kynnyksen varapuheenjohtaja Amu Urhonen on laatinut johdannon, voi tilata osoitteesta: riikka.narhi@vaestoliitto.fi.
Sanni Purhonen
Kynnys ry
Ensin hyvät uutiset: vammaisten asiat ovat viime aikoina olleet paljon otsikoissa. Sitten se kolikon huonompi puoli: uutiset ovat olleet pääosin huonoja. Ensin saatiin lukea siitä, miten vaikeaa työtä etsivällä vammaisella ihmisellä on Suomessa. Vain kolmannes Suomen 200 000 vammaisesta on ollut töissä kuluneen kahden vuoden aikana. Lisäksi yritykset ovat tietämättömiä vammaisten työllistämisen mahdollistavista tukitoimista.
Seuraavaksi kerrottiin, ettei palveluasuminen takaa vammaisten henkilön itsenäisyyttä. Asia saattaa olla jopa päinvastoin – osassa asumisyksiköitä vammaisten henkilöiden kohtelua kuvataan mielivaltaiseksi. Räikeimmissä tapauksissa kysymys on pakkopaidoista ja väkisin lääkitsemisestä.
Kirsikkana kakun päällä oli uutinen, jonka mukaan lähes kolmannes kehitysvammaisista joutuu seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Useissa tapauksissa hyväksikäyttäjä vieläpä on henkilö, josta vammainen on riippuvainen, kuten hänen avustajansa.
Kaikissa näissä huonoissa uutisissa ei ole vammaisliikkeen parissa työskenteleville henkilöille juuri mitään uutta. Se, että uutiset ovat ikävää luettavaa, ei myöskään tarkoita, ettei niiden tulisi olla esillä. Muutosta ei taatusti tapahdu silmiä ummistamalla. Ei siis voi kuin kiittää tahoja, jotka ovat tuoneet näitä kysymyksiä näkyvämmin yleiseen keskusteluun ja jatkaa työtä epäkohtien parantamiseksi. Sarkaa ainakin tuntuu riittävän.
|
